Kärpät hankki muutama viikko sitten riveihinsä uuden maalivahdin, kun NHL:ään siirtynyttä Jussi Rynnästä paikkaamaan saapui Iiro Tarkki.

Kolmen ulkomailla vietetyn kauden jälkeen Tarkki palaa täten Liigaan, missä viimeisin seura oli Blues.

Siellä tutuksi tuli Kärppien nykyinen päävalmentaja Lauri Marjamäki, kun taas maalivahtivalmennuksen puolella Tarkki on innoissaan päästessään toimimaan monen huippuvahdin kanssa loistavaa työtä tehneen Ari Hillin kanssa.

– Viimeisten kolmen vuoden ajan kun on ollut ulkomailla, niin missään oikeastaan ei ollut oikein kunnon maalivahtivalmennusta edes, niin oli se senkin suhteen sellainen ”jes”, nyt pääsee hyvään paikkaan. Uskon, että tuosta on varmasti todella paljon hyötyä tällä kaudella, Tarkki tuumaa HuippuKiekko-sivuston haastattelussa.

Mutta millaista on lähteä Kärpät mestariksi viime keväänä torjuneen Tomi Karhusen kanssa taistelemaan peliajasta? Entä tuoko se jotenkin paineita, että nyt Tarkki liittyy hallitsevan mestarin riveihin?

Näistä lisää haastattelun puolella jonka löydät täältä.