HC TPS julkaisi kauden kynnyksellä kovia pelaajauutisia.

Seura ilmoitti tehneensä tulevan kauden kattavat sopimukset puolustaja Jakub Nakladalin sekä laituri Ryan Laschin kanssa.

Tshekkipakki Nakladal saapuu Turkuun KHL-joukkue Lev Prahasta, mikä meni nurin ennen tulevaa kautta.

Isokokoinen pakki on tuttu myös Tshekin maajoukkueesta.

– Jakubin vahvuus on oman maalin edustalla ja alivoimapelissä, mutta hän tuo lisää leveyttä myös hyökkäyspeliin kovan laukauksensa myötä. Olemme onnekkaita, että tämän tason pelaaja vapautui vielä tässä vaiheessa kautta, TPS:n urheilutoimenjohtaja Ari Vuori hymähteli.

Lasch muistetaan Suomessa parhaiten pelattuaan Kai Suikkasen alaisuudessa Pelicansissa kaudella 2011-12. Silloin taskuun tuli pisepörssin voitto hurjin tehoin.

-Ryan on aikaisemmilla kausillaan osoittanut pelaavansa niin Ruotsissa kuin Suomessa todella kovalla tasolla. Hän pystyy sekä rakentamaan peliä kuin myös toimimaan erittäin vahvana viimeistelijänä. Ehdottomasti vaarallinen lisä joukkueeseemme, Vuori maalaili.