Leijonissa viime kaudella esiintynyt Atte Engren vaihtoi KHL-seuraa.

Engrenillä oli ensi kauden kattava sopimus Lev Prahan kanssa, mutta tshekkiseura kaatui talousongelmiinsa. Engren löysi kuitenkin nopeasti uuden työantajan, kun moskovalainen Atlant pestasi hänet.

– Uskon, että minua odottaa mielenkiintoinen aika seurassanne. Riemastuttava olotila ja odotan kärsimättömästi kauden alkua, Engren sanoo Atlantin verkkosivuilla.

– Minulle tämä kausi tulee olemaan erittäin tärkeä, sillä Levissä en saanut niin paljon peliaikaa kuin olisin halunnut. Parinani oli vahva veskari Petri Vehanen. Mytishtshsissä aion olla ykkösvahti.

Engren on toistaiseksi Atlantin ainoa kassari ja ykkösmolarin viitta on tyrkyllä.