KHL on tiedottanut tulevan kauden sääntöuudistuksista, jotka ovat linjassa Kansainvälisen jääkiekkoliitto IIHF:n sääntökirjan kanssa.

IIHF kertoi jo toukokuun lopussa MM-kisojen jälkeen, että kausiksi 2014-18 sääntöihin tehdään tiettyjä muutoksia. Myös KHL on ottanut käyttöönsä näitä uudistuksia.

Ensimmäinen muutos koskee keskialueen kokoa, joka pienenee merkittävästi. Kaukalon pituuden ollessa 60 metriä (kuten Hartwall Arenassa) siniviivat siirtyvät molemmissa päissä noin 1,5 metriä kohti punaviivaa. Tämä tarkoittaa keskialueen koon pienenemistä yhteensä kolmella metrillä.

Toinen merkittävä uudistus liittyy pitkään kiekkoon, jossa siirrytään NHL:stä tuttuun hybridimalliin. Pitkää kiekkoa ei enää automaattisesti vihelletä, kun kiekko ylittää päätyviivan. Sen sijaan linjatuomarin tehtävä on määritellä puolustavan joukkueen aloituspisteen kohdalta, ehtiikö kiekkoon ensin puolustavan vai hyökkäävän joukkueen pelaaja. Mikäli puolustavan joukkueen pelaaja on edellä, pitkä kiekko vihelletään välittömästi. Jos hyökkäävä pelaaja näyttää ehtivän kiekkoon ensin, peli saa jatkua.

Liigan ja joukkueenjohtojen kokouksessa Moskovassa päätettiin myös, että tuomareiden on kiinnitettävä alkavalla kaudella erityistä huomiota estämisiin, koukkaamisiin, kampituksiin ja kiinnipitämisiin. Tuomareiden halutaan olevan entistä tiukempia näiden rikkeiden suhteen.

Erätauon pituus KHL-otteluissa on 17 minuuttia.

Lähde: Jokerien tiedote.