Markkasen piinapenkissä Ville Pokka: ”En tiedä, pelaanko Kärpissä ensi kaudella”

Kärppien tuore Suomen mestari Ville Pokka on yksi kuluvan kauden eniten kehittyneistä Liiga-pelaajista. Pokka nousi kauden aikana yhdeksi Kärppien takalinjojen johtajaksi.
Maajoukkueen päävalmentaja Erkka Westerlundilla oli hyvä kontakti ja kanava Pokan tekemisten seuraamiseen, onhan Kärppien päävalmentaja Lauri Marjamäki myös maajoukkuevalmentaja.
Pokka istahti SuomiKiekko-sivuston piinapenkkiin kesken MM-paikoista taistelun.
Liityit Leijoniin aika nopeasti finaalien jälkeen. Ehditkö juhlia mestaruutta lainkaan?
– Kyllä ehdin. Pidin pari päivää huilia, ja siinä ehti nauttia mestaruudesta.
Koska sait tiedon, että sinut kutsutaan EHT-ryhmään?
– ”Late” kysyi heti viimeisen finaalipelin jälkeen lauantaina, että onko intoa lähteä taistelemaan MM-kisapaikasta. Totta kai oli.
Hillitsikö kutsu juhlintaa?
– Ei sen tarvinnut hillitä. Nuori palautuu vähän vanhemmin kuin vanhat (naurahdus).
Finaalisarja oli hieno ja pelaajille varmasti myös uuvuttava. Ovatko akut varmasti täynnä?
– Kyllä ne ovat. Mestaruudesta sain ison buustin tähän loppukauteen. En ole ennen ollut Euro Hockey Tourillakaan mukana. Lähden täysillä taistelemaan kisapaikasta.
”Olen haaveillut pikkupojasta asti”
Pokan kauteen mahtui myös nuorten maailmanmestaruus, joten tuore komennus miesten maajoukkueeseen saattaa johtaa jopa siihen, että Pokka juhlisi kolmea kultamitalia kuluvalla sesongilla.
Ensin on toki raivattava paikka miehistöön, jonka alakerta tulee olemaan kova. Mukana on Jere Karalahden ja Tuukka Mäntylän kaltaisia konkareita ja olympialaisissakin vakuuttavasti pelannut Juuso Hietanen.
Millainen tavoite MM-kisapaikka on sinulle?
– Olen haaveillut siitä pikkupojasta alkaen. Nyt se paikka on lähellä. Yritetään nauttia joka hetkestä.
Mitä paikka mielestäsi vaatii?
– Samanlaista peliä kuin Liigassa. Peliä pitää lähteä rakentamaan omilla vahvuuksilla.
Miten olet mennyt tämän kauden aikana pelaajana eteenpäin?
– Menin eteenpäin joka osa-alueella. Pystyin olemaan sen paikan arvoinen, mitä ”Late” halusi minulta ennen kauden alkua. Pystyin ottamaan paikkani joukkueessa ja näyttämään kiekollista johtajuutta. Olen sarjakauteen tyytyväinen.
Seurasin sinua tarkasti Ufassa edellisen viime kauden alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa. Sano joitain osa-alueita, joilla olet eri mies kuin esimerkiksi siellä.
– Kiekkovarmuus on mennyt eteenpäin. Syötöt napsahtavat lapaan, eikä niitä tarvitse hakea luistimista.
Miltä kuulostaisi kolmen kullan voittaminen saman kauden aikana?
– Se olisi aika mahtavaa. Taistellaan ensin kisapaikasta ja katsotaan sitten päivä kerrallaan. On turhaa mennä vielä yhtään eteenpäin.
Tulevaisuus hämärän peitossa
Pokalla on sopimus Kärppien kanssa vielä ensi kaudesta. Hän on New York Islandersin toisen kierroksen varaus, mutta ei käynyt viime syksynä vielä seuran harjoitusleirillä.
Lähitulevaisuuden suhteen kaikki on auki. Kärpissä olisi varmasti luvassa iso vastuullinen rooli ja Marjamäen valmennus olisi hyvä paikka kehittyä.
Toisaalta Islandersin organisaatiossa voisi olla myös paikka auki. Häntäpään joukkueessa ei välttämättä olisi herkullista pelata, mutta sielläkin voisi kehittyä suhteellisen paineettomassa tilassa.
Mitä teet lähitulevaisuudessa? Voitko sanoa, että pelaatko Kärpissä ensi kaudella?
– En osaa sanoa sitä. Pelataan ensin tämä kausi loppuun ja katsotaan, missä mennään ja mitä teen ensi kaudella. Sitä ehtii miettiä kesällä.
Lähdetkö kesällä tai syksyllä Islandersiin esimerkiksi leirille?
– En ole vielä ajatellut sitä. He ovat antaneet minulle rauhan ja jutellaan kauden jälkeen enemmän.
Panu Markkanen
Twitter @PanuMarkkanen
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Lähde: Tässä Mikael Ruohomaan uusi joukkue!
- Uusi naisystävä! Patrik Laine julkaisi kuvan lomalta – ammattimalli kainalossa
- Liiga pysyy suljettuna! Kiekkofaneilta sataa tylyjä viestejä: ”S**tanan tunarit! Hävetkää”
- Legendaarisen NHL-pistehirmun poika jättää Liigan – uusi seura selvisi!
- Pelaajilta täystyrmäys Liigan kohupäätökselle!
- Nimilista julki: Tässä Jokerien joukkue kaudella 2023-24
- Liigalta jääkylmä suihku Mestiksen suuntaan: Sarja pysyy suljettuna – K-Espoolta tiukka vastine
- Joakim Kemell huippuvireessä AHL:ssä – latoo pudotuspeleissä maaleja kovaan tahtiin
- Nyt on lipuilla hintaa! Florida Panthersin finaalipeleihin myydään lippuja hurjalla summalla – ”Haluatko todella otteluun?”
- NHL-kykyjenetsijä lataa kovan arvion kesän varaustilaisuuden tasosta: ”Kuka tahansa heistä voisi olla viime vuoden draftin ykkönen”
- IL: Jesse Puljujärven agentilta paljastus ensi kaudesta – nämä vaihtoehdot pöydällä!
- The Athletic: Suomalainen NHL-järkäle vaihtaa joukkuetta – ”Hakee palkankorotusta”
- Hurjat tulot! IS: Noora Räty tienaa naisten sarjassa enemmän kuin AHL-pelaajat
- Florida valmistautuu Stanley Cup -finaaleihin – samalla seura kertoi hienoja suomalaisuutisia
- Tähtihyökkääjä Ville Leskisen seura vaihtuu – ura jatkuu Liigassa!
- NHL:ssä leivottiin yllättävä vaihtokauppa – Edmonton Oilers vahvisti rivejään!
- TPS kävi ryöstöretkellä Tapparan mestarijoukkueessa – haaviin leijonapakki!
- Toimiko Ruotsin MM-joukkue laittomasti Suomessa? IL: Nyt puhuu viranomainen
- Nähdäänkö Tshekin MM-puolustaja ensi kaudella Liigassa? Iski viime kaudella vahvat tehot KHL:ssä
- Leijonat-tähti Mikael Ruohomaan seura vaihtuu – antoi vihjeen tulevasta osoitteesta!