Buffalo Sabresin suomalaishyökkääjä Ville Leino sai pitkästä onnistumisen tunteita. Leino ratkaisi voiton rankkareilla New Jersey Devilsiä vastaan.

Rankkarikilpailussa ratkaisua haettiin pitkällä kaavalla. Yhdeksännessä parissa laukonut Leino iski kiekon kylmästi ohi Devilsin Cory Schneiderin.

Tilanne oli kihelmöivä, sillä Sabresin loppumyydyn kotiareenan katsojat kannustivat Leinoa seisten.

– Se oli oikeastaan aika mahtavaa. Halusin tehdä heille maalin ja he antoivat pienen ekstralatauksen, Leino iloitsee Sabresin kotisivuilla.

Suomalaisen kausi on ollut tuskainen. Lisää murhetta toi viime viikon huimaus, joka sittemmin paljastui silmämigreeniksi. Voittomaali sekä varsinaisella peliajalla tullut maalisyöttö maistuivat Leinolle.

Sabresin päävalmentaja Ted Nolan on kritisoinut Leinoa julkisesti, mutta nyt luotsilta irtosi kehut.

– Yleisö meni hulluksi. Ville hyppäsi laidan yli ja yleisö oli todella hyvä. Fanit arvostavat sitä ja oli hienoa nähdä Villen tuovan meille voiton, Nolan sanailee.