Liigan tämän vuoden finaalit ovat puhuttaneet paljon. Valitettavasti ei itse joukkueiden suorittamisen takia, vaan kolmannen osapuolen häpeällisen heikon tason myötä.

***

Tiistai 15.4.2014. Alkamaisillaan on suoraan sanoen odotettu finaalitaisto, kun runkosarjan ykkönen Kärpät saa vastaansa runkosarjan kakkosen Tapparan.

Käsillä on runkosarjan selkeästi kahden parhaimman joukkueen tulinen taisto.

Noh, sitä se näin neljän pelin jälkeen totisesti on ollut. Mutta ei vain siitä syystä, että vääntö kaukalossa olisi ollut hurjaa. Vaan sen takia, että siihen kovasti vaikuttava taho, tuomaristo, on lyönyt pöytään hurjan määrän radikaaleja virheitä.

Heti ensimmäisessä pelissä puheenaiheiksi nousivat kova roikkuminen ja kiekottomien pelaajien estäminen. Linja oli näiden suhteen salliva ja samalla saatiin esimakua siitä, että mitä tuleman pitää.

Toisessa finaalissa Tampereella sitten ryöpsähti jo rajummin. Ensin Atte Ohtamaa ehdittiin jo passittaa suihkuun puhtaasta törmäyksestä, mikä kuitenkin lopulta kumottiin, kun Tapparan Pekka Jormakan kesäteatterinäytös loppui nopeasti ulosajonäyttöjen jälkeen.

Pelin loppupuolella Kärppien hyökkääjää Toni Kähköstä rikottiin aivan selkeällä tavalla maalintekotilanteessa, jonka jälkeen Kähkösen maila osui Tapparan puolustajaa Nick Bailenia kasvoihin. Tuloksena ainoastaan Kähköselle jäähy ja Tappara rokotti armotta ylivoimalla.

Kolmannessa pelissä Oulussa puolestaan Kärpät tasoitti pelin Ivan Humlin osumalla, joka videolta tarkistettuna oli niin selvä paitsiomaali kuin olla ja saattaa. Mutta ei. Läpi meni sekin.

Neljännessä pelissä virheet eivät suinkaan loppuneet. Ensin Tapparan puolustaja Johan Larsson työntää Kärppien Mika Pyörälän suoraan Juha Metsolan syliin, jonka jälkeen Juhamatti Aaltosen viimeistelemä osuma hylätään maalivahdin estämisen takia.

Käsittämättömästi.

Kaiken kruununa jatkoerässä Tapparan Tomas Plihal rikkoo maalivahdin koskemattomuutta ja osuman yhteydessä Jussi Rynnäs kaatuu jäähän, jonka yhteydessä kiekko lipuu verkkoon.

Ja maali hyväksytään.

Juuri lueteltu lista on pitkä, vaikka nyt on puhuttu vasta esimerkeistä todella kyseenalaisten tilanteiden suhteen.

Tähän päälle vielä aivan käsittämätön linjattomuus, mikä on tehnyt aivan suoraa hallaa koko pelille. Se on sitten sinänsä sama, että ketä se suosii, kun lähtökohta on jo yksinkertaisuudessaan niin väärä.

Tuomaritoiminnassa finaaleiden suhteen on palattu sille nollatoleranssia edeltäneelle tasolle, niin sanotulle kahvakiekon kulta-ajalle ja se ei ole missään nimessä oikea suunta. Nykykiekko ei kaipaa yhtään mitään tämmöistä, jos se haluaa jatkaa tietään taitavien pelaajien nopeana lajina.

Tuoreet tapahtumat ovat isossa mittakaavassa huolestuttavia.

***

”Mielestäni kenttäpelaaja ei osunut maalivahtiin. Erotuomarit katsoivat maalin moneen kertaan videolta. Tuloksen tiedämme”, neljännen pelin otteluvalvoja Pertti Juhola.

”Ei näitä sääntökirjan mukaan vihellellä”, sama herra.

”Huonoa tuuriakin on tuomareilla ollut”, tuomareiden ylin esimies Arto I. Järvelä.

Kasa kovasti kummastuttavia kommentteja.

Järvelä puolestaan puhuu siitä, että kiekko olisi vielä liikkeessä kun kontakti tapahtuu. Eli siis kun kiekko on jo asettumassa Rynnäkselle, joka ei saa sitä haltuunsa sen takia, että hyökkäävä pelaaja yksinkertaisesti tönäisee häntä.

Mikä tämä maaginen maalivahdin koskemattomuus sitten on, jos sitä ei sitten oikeasti olekaan olemassa? Miksi se sitten ensin toteutuu ja sitten ei toteudu?

Mistä tämmöinen kertoo?

Yksinkertaisesti linjattomuudesta ja siitä sekavasta tilanteesta, mikä tällä hetkellä tuomaritoimintaa vaivaa. Ja mikä on vaivannut jo hyvin pitkän aikaa.

Nyt tilanne on kärjistynyt. Linjattomuus on kuitenkin ollut käsillä koko finaalisarjan ja jos vielä laajempaa kuvaa katsoo, niin myös kokonaisuudessaan pudotuspelien ajan.

Mutta onko se sitten niiden yksilöiden vika, jotka jäällä ovat? Pitääkö heidän niskaan kaataa kaikki ”shitti”, mikä virheistä tulee?

Ei tietenkään. Hehän ovat jäällä ainoastaan toteuttamassa sitä konseptia, joka heille on määritelty.

Sieltä se epäonnistuminen tulee.

***

Mitä tilanteessa sitten pitäisi tehdä? Toivoa, että josko huominen olisi parempi? Jos vaikka ihme tapahtuisi?

No sitä ihmettä ei tule. Ei varmasti.

Epäkohta on todella iso ja siihen pitää puuttua.

Tuomareista on huudeltu finaalisarjassa paljon, mutta täysin aiheesta. Heillä suorittaminen on ollut heikkoa, mutta se johtuu jo täysin lähtökohdista, mitkä ovat retuperällä.

Ei tässä mitään ammattilaistuomareita voida vaatia, kun jo perusrakenteet ovat huutavan heikossa jamassa. On turha selitellä sillä, että pudotuspeleissä annetaan aina enemmän siimaa kamppailupelaamisen suhteen, kun siitä ei ole ollut kyse. Ei se siiman antaminen meinaa kuitenkaan sitä, että käyttöön tulevat vankilasäännöt. Fyysiselle pelille voidaan aivan hyvin antaa vapauksia, kunhan joku järki säilytetään kiekolliseen peliin kohdistuvissa rikkeissä.

Nyt se järki on ollut kaukana siitä.

Mutta kuka tästä ottaa nyt vastuuta? Vai otetaanko edes, kun nähtävästi tuntuma on se, ettei mikään ole heidän mielestä mennyt edes omassa toiminnassa sen kummemmin pieleen.

Nythän esimerkiksi otteluvalvoja Juhola suorastaan puolusteli pelissä tuominneita tuomareita ja ilmaisi rivien välissä heidän tuominneen juuri niin kuin kabineteissa on ohjeistettu.

Ja se jos joku on ihan käsittämätön lopputulema.

Nyt on tultu siihen pisteeseen, jossa pohjakosketus on tullut eteen ja tilanne on lähtenyt käsistä niin pahasti, että peli kärsii siitä karulla tavalla.

Ja samalla surkea tuomarointi on vienyt focuksen olennaisesta, eli siitä, että kumpi näissä peleissä on oikeasti ollut se vahvempi osapuoli ja millaisia hienouksia tämä sarja on sisältänyt.

Ja se on iso sääli.

***

Faktahan kaiken keskellä on ollut se, että Tappara on ollut tässä sarjassa niskan päällä jo pidemmän aikaa. Kärpät on välillä hallinnut, mutta Tappara on pystynyt viemään peliään enemmän eteenpäin ja pitämään sen vahvasti ytimessä.

Se on hallinnut maalinedustoja, se on yleisestikin voittanut kaksinkamppailuja, se on hallinnut erikoistilanteita, sen johtavat pelaajat ovat kannatelleet paremmin joukkuetta ja se on yleisestikin onnistunut illasta toiseen sotasuunnitelmissaan.

Paljon onnistumisia ja siitä pitää nostaa hattua. Kaikki kunnia heille.

Samalla salliva tuomarilinja on totta kai sopinut hieman paremmille heille, kun jalkeilla on hieman raskasjalkaisempi joukkue, joka on kuitenkin hieman Kärppiä ilkeämpi.

Kärpillä taas on paljon pelaajia, jotka perustavat pelinsä nimenomaan taitoon ja pelinopeuteen. Kun tästä on viety roikkumisella aseita pois, on useampi taituri hiippailut pelin ytimestä kaukana, kaukana sen ulkopuolella.

Juhamatti Aaltonen, Ivan Huml, Ben Maxwell, esimerkkeinä. Eivät nämä herrat ole millään yltäneet sille tasolle, mihin se pystyisivät.

Vaikka neljännessä pelissä Tampereella oululaisjoukkue osoitti raikkaita tuulahduksia muun muassa isona teemana olleen maalinedustapelin saralla, ei siitä käy kiistäminen etteikö tilanne 3-1 olisi kuitenkin ansaittu Tapparalle.

On vain yksinkertaisesti iso harmi se, että ratkaisut ovat tulleet räikeiden tuomarivirheiden kautta. Olisi pelinkin kannalta toivonut sitä, että ratkaisut olisivat tulleet loppupeleissä juuri vahvojen pelillisten suoritusten kautta.

Nyt tämä finaalisarja, miten sitten päättyykään, tulee valitettavasti jäämään mieleen erityisesti yhdestä asiasta: tuomareista. Niin paljon heidän virheistä on kohistu ja niin paljon asioita on mennyt pieleen. Edes mitkään ”nämä ovat henkisesti kovia pelejä” -tekosyyt eivät kelpaa. Näitä varten pitää valmistella tuomarit, jotta he pystyvät vastaamaan pelin vaatimuksiin.

Nyt he eivät ole pystyneet.

Kaikki tämä on surkean johtamisen lopputulos.

Ja siihen pitää saada muutosta. Nopeasti. Ettei nyt pilata entistä enemmän sitä positiivista tuulta, mikä tällä hetkellä esimerkiksi koko suomalaisen juniorikiekkoilun saralla vallitsee. Liigan pitää olla kasvattajasarjana sellainen, jossa nämä lahjakkaat nuoret pelaajat saavat rehellisen fyysisen haasteen ja jossa heidän ei tarvitse pelätä murtuneita käsiä ja jatkuvan roikkumisen tuomia pelin epäkohtia.

Peli kärsii, vaikka sen ei pitäisi. Ja kun peli kärsii, kärsivät myös kaikki sen ympärillä olevat tahot.

Mutta korjataanko tätä? Tehdäänkö asialle mitään?

Pallo on teillä, johtaja(t).

Ilari Savonen
Twitter: @ilarisavonen