JYP ilmoitti solmineensa kaksi tulevaisuuden kannalta mielenkiintoista nimmeä.

Tuore vahvistus on Markus Hännikäinen, joka jatkaa uraansa JYPissä.¨

Jyväskyläläisseura tiedotti tehneensä kahden vuoden mittaisen sopimuksen Jokereista tutun laiturin kanssa.

Samalla seura kertoi solmineensa 1+1 mallia olevan diilin puolustaja Valtteri Kemiläisen kanssa.

Jokereiden lisäksi Hännikäinen muistetaan myös nuorten maajoukkueesta.

– Markus on kookas, ulottuva, intensiivinen ja intohimoisesti taisteleva hyökkääjälupaus, joka tuo energiaa joukkueeseen, luonnehtii JYPin pelaajakoordinaattori Jukka Holtari.

Kemiläinen on kuulunut jo pidempään seuran nuoriso-osastoon.

– Valtteri on kiinnostava sekoitus älyä ja kiekollisen pelaamisen taitoa sekä kamppailuja voittavaa pelaajaluonnetta. Hän ei ole junioritähti, vaan ”late bloomer”. Ehdoton vahvuus on vasenkätisyys, sanoo Holtari.