Kiekkofanaatikoille tarjolla on melkoinen kiekkopäivä, sillä ohjelmassa on yhteensä neljä game seveniä.

Ensin ohjelmassa on KHL:n finaaleiden seitsemäs ottelu Metallurg Magnitogorskin ja Lev Prahan välillä.

Yöllä puolestaan pelataan NHL:ssä ensimmäisen pudotuspelikierroksen kruunuiksi kolme game seveniä, kun New York Rangers ja Philadelphia Flyers, Colorado Avalanche ja Minnesota Wild sekä San Jose Sharks ja Los Angeles Kings mittaavat paremmuutta kyseisissä sarjoissa viimeistä kertaa.

SuomiKiekko-sivuston toimittaja Ilari Savonen naputteli lähtökohdat jokaisesta ottelusta tarjolle. Hurjan kiekkopäivän päättää todella mielenkiintoinen vääntö.

San Jose Sharks – Los Angeles Kings

Tämä sarja jos joku on ollut jopa kummallinen. Sharks karkasi jo voitoissa 3-0-johtoon, mutta sen jälkeen on vaakakuppi kääntynyt ja pahasti.

Kun sarjan alkuvaiheella kiekko pomppi härskin hyvällä tavalla Sharksille, on Darryl Sutterin luotsaama Kings saanut otteen sarjasta neljännestä pelistä lähtien. Iso tekijä kaiken keskellä on ollut myös NHL:n parhaimpiin veskareiden kuuluvan Jonathan Quickin otteiden parantuminen. Sarjan alussa hän oli surkea, mutta myöhemmin hän on ollut ihan kaikkea muuta.

Samalla isot kalat ovat myös heränneet. Anze Kopitar on nakuttanut tehoja, puolustuksessa Drew Doughty on lentänyt ja niin edelleen. Ja kun he ovat ollet iskussa, on efekti näkynyt nopeasti ympärillä. Kiekkoa on alkanut upota avopaikoista sisään ja sitä myötä yleinen ote on kääntynyt Kingsille.

Toisella puolella Sharks on sekoittanut pakkaa ja muun muassa suomalaisvahti Antti Niemi lyötiin jo kakkosvahdin rooliin. Iso kysymys onkin se, että kuka Sharksilla on maalissa seitsemännessä pelissä? Niemi vai kuudennen pelin aloittanut Alex Stalock? Maalivahtikysymystä on ehkä pyöritelty jopa liikaa isossa kuvassa. Sieltä taustalta on kuitenkin ollut asioita mutkalla.

Ratkaisun avaimet

Selvää on se, että viimeisissä peleissä Sharksin korttipakka on ollut levällään kuin Jokisen eväät. Ote on kadonnut ja Kings on iskenyt Sharksin pelistä avautuneisiin reikiin armotta.

Lähtökohdat suosivat Kingsiä, mutta hei, se on game seven. Sharksin pitää nyt löytää jälleen hurjan hyökkäyksensä tehot ja saada se lentämään. Sitä kautta se kokonaiskuva kuitenkin kääntyy. Sharksilla on hyökkäyspään osaamisen suhteen paljon aseita käytössä. On Joe Pavelskia, Brent Burnsia, Joe Thorntonia, Logan Couturea, Patrick Marleauta, Tomas Hertliä ja niin edelleen. Paljon osaamista, jota haimiehistö ei ole saanut parhaalla mahdollisella tavalla käyttöön viime peleissä.

Kaiken keskellä se on kadonnut pahasti kuvasta, vaikka myös omassa päässäkin on ollut ongelmia. Joka tapauksessa tappio seitsemännessä pelissä olisi katastrofi sen jälkeen, missä sarja oli parhaimmillaan. Sitä ei käy kiistäminen.

Hurjien panoksien ottelu on myös tämä. Saako Sharks jälleen suunnan oikeaksi vai jatkaako Kings Kopitarin johdolla nousukäyräistä marssia kohti seuraavaa kierrosta? Hyvältä on näyttänyt Kingsin tekeminen sarjan alun vaikeuksien tai yksinkertaisesti haasteiden jälkeen. Vielä kaikki voi kuitenkin muuttua. Ja siihen muutoksen Sharksin pitää nyt uskoa vahvasti. Muuten käy noutaja ja lujaa.

Ilari Savonen
Twitter: @ilarisavonen