SaiPalla oli keskiviikkona paikka pudottaa JYP tylysti ulos kevään pleijareista, mutta keskisuomalaiset ottivat kotivoiton selkä seinää vasten lukemin 2-1 (2-1, 0-0, 0-0). Ottelusarja jatkuu perjantaina Lappeenrannassa. SaiPan johtaa yhä voitoin 3-1.

Keskiviikon ottelussa Ossi Louhivaara vastasi molemmista JYP-maaleista, kun taas SaiPan Jesse Mankinen teki maalien välissä 1-1-tasoituksen. Kaikki maalit syntyivät avauserässä ja seuraavat 40 minuuttia pelattiin maaleitta.

– Ensimmäinen erä oli tasainen ja siinä oli molemmilla paikkansa mutta JYP pääsi johtoon. Toisessa erässä saivat sitten ylivoimaa, sitä kautta peliä haltuun ja me oltiin vähän huolimattomia. Kiekko poltti lavassa ja syötöissä oli epätarkkuutta, SaiPa-luotsi Pekka Tirkkonen pohti seuran kotisivuilla.

– Kolmanteen erään saatiin selkeästi lisää virtaa ja siinä oli hyvät paikat tasoittaa peli mutta tänään ei saatu sisälle. Ei kuitenkaan auta jäädä murehtimaan.

SaiPan kirin katkaisi Markku Flinckin 5+20-minuutin jäähy selästä taklaamisesta. Tilanteessa Anssi Löfman jäi kulmassa alle ja loukkasi itseään.

– Se sotki kyllä meidän suunnitelmia. Otettiin maalivahti silti pois mutta ei auttanut, Tirkkonen kuvaili.

Flinckin tapaus menee kurinpitokäsittelyyn ja mies saattaa olla sivussa perjantain ottelusta.