Helsingin Jokerit on tiedottanut pelaajasopimuksista.

Neljä viime kautta Jokereita kipparoinut Ossi Väänänen jatkaa seurassa. Hän on pelannut seurassa yhteensä 339 Liigan runkosarja- ja 51 pudotuspeliottelua.

Väänäsen sopimus on kaksivuotinen.

– Väänänen pelasi erinomaiset olympialaiset Sotshissa ja on omassa roolissaan puolustavana puolustajana Euroopan eliittiä. Hän tuo pitkäaikaisena jokerina myös jatkuvuutta KHL:ssä pelaavaan joukkueeseen, sanoo Jokereiden GM Jari Kurri.

Lisäksi Jokerien täkyyn tarttui puolustaja Ryan Gunderson. Gunderson saapuu Jokereihin SHL:n Brynäsistä. Pesti on vuoden mittainen.

Jenkki oli päättyneellä kaudella Ruotsin liigan tehokkain puolustaja ja koko pistepörssin kahdeksas 54 ottelun tehoilla 8+33=41.

– Gunderson on ollut kolmella viime kaudella Ruotsin liigan johtava kiekollinen puolustaja. Hän on todellinen huippu-urheilija ja tuo valtavasti taitoa joukkueemme peräpäähän, Kurri kuvailee.