TUTO Hockey jatkoi mainioita otteitaan Mestiksen pudotuspeleissä, kun joukkue kukisti Kiekko-Vantaan neljännen kerran.

Keskiviikon 4-2-voitto varmisti samalla joukkueen pääsyn välieriin.

Valmentaja Ismo Lehkonen oli ottelun jälkeen helpottuneella päällä.

– Hienoa, että pystyttiin nappaamaan homma seuraavalle tasolle ja levelille kaiken tämän taiston jälkeen, käskijä summasi.

Taustalla harmitteli kuitenkin tapa, jota joukkue on kohdannut pitkin kautta.

– Kun lähdimme kauteen, me haluttiin olla värikäs. Sellainen joukkue, joka uskaltaa pelata omalla laillaan sekä omien arvojensa kautta. Siinä vaiheessa me myös tiedettiin se, että meistä tulee tämän sarjan tarkkailuluokka.

– Me tiedetään, että me ollaan yksin. Meidän pitää vain selvitä ja kairata ongelmat yksi kerrallaan.

Erityisesti Lehkosta harmitti Kiekko-Vantaata vastaan pelatun toisen ottelun tapahtumat. Mestiksen kurinpitäjä tuomitsi ottelun kahakoinnista Juha-Matti Rautajoen sekä Niko Palosen pelikieltoon sekä pääkäskijälle varoituksen sekä seuralle uhkasakot.

– Järjestelmä teki meistä jotenkin kriminaalijoukkueen siinä. Mä koin sen loukkauksena meidän pelaajia kohtaan – ei voi millään olla niin, että pojat ovat yksin leikissä mukana.

– Tässä ottelusarjassa on sattunut vaikka mitä. Hirveitä ylilyöntejä ja törkeitä vahingoittamisia. Se kertoo vain, kuinka sitkeä tämä meidän ryhmä on ollut, Lehkonen kiitteli.

TUTO jatkaa taivaltaan Mestiksen välieriin. Vastaan asettuu joko Kajaanin Hokki tai Mikkelin Jukurit.

Ilari Isotalo, Turku
Twitter: @IlariIsotalo