Tampa Bayn tulikuuma suomalaissentteri Valtteri Filppula jatkoi lauantaina Pittsburghissa pisteputkensa jo kahdeksaan peräkkäiseen otteluun iskemällä kiekon Pittsburghin maaliin. Filppulan tehot putken aikana ovat 4+8=12. Pisteputki on Filppulan uran pisin.

Kuuden ottelun pisteputkeen Filppula on yltänyt NHL:ssä kolmesti: joulukuussa 2007, pudotuspeleissä 2009 toukokuussa sekä joulu-tammikuussa 2011. Edelliset putket ovat siis kaikki Detroitin paidasta.

– Tosi hyvällä fiiliksellä tässä ollaan. Ollaan saatu peleistä pisteitä ja itselläkin on mennyt hyvin. Totta kai, kun paljon tulee vastuuta ja erikoistilanteita, sitä odottaakin itseltään, että saisi tulosta aikaan. Meidän kenttä on toiminut hyvin, Filppula sanoi lauantain Pittsburgh-ottelun jälkeen SuomiKiekko-sivustolle.

Juuri nyt Filppulan johtama ketju, missä laidoilla pelaavat tuore Tampa-pelaaja Ryan Callahan sekä Ondrej Palat, on ollut joukkueen selkeästi ehjin ja vaarallisin koostumus. Luotettava omiin, mutta vaarallinen hyökkäyspäähän.

– Sentterille aika kivat jätkät laidalla. Callahan tekee hirveesti hommia molempiin suuntiin ja Palatilla sama homma. Palat pelaa tosi hienoa tulokaskautta. Vaikka ei olla kauaa pelattu yhdessä, aika hyvin tunnutaan tietävän, mitä pitää tehdä, Filppula kehui.

Piste matkaan

Ei liene sattumaa, että samaan aikaan, kun Filppula hehkuu tulikuumana, myös Tampalla kulkee. Lauantaina sen viiden ottelun voittoputki katkesi Pittsburghissa, mutta vasta jatkoajalla. Joukkue on tukevasti itäisen konferenssin kärkikahinoissa matkalla pudotuspeleihin.

– Tänäänkin saatiin tappiosta huolimatta tärkeä piste matkaan. Tosi hyvin ollaan menty eteenpäin ja ollaan saatu ylivoimapelikin kuntoon. Ollaan viime aikoina myös puolustettu paremmin, Filppula listasi.

Filppulan ohella Tampan toinen avainpelaaja on supertähti Steven Stamkos, joka palasi maaliskuun alussa pitkältä sairaslomalta. Yhdeksässä ensimmäisessä ottelussa Stamkos on sytyttänyt punalampun jo kuudesti.

– Aika uskomatonta, millä tasolla hän heti pelaa. Tuntuu, ettei hän olisi ollut lainkaan pois, Filppula ihmetteli.

Tommi Seppälä, Vancouver
Twitter: @TommiSeppala