Maalivahti Iiro Tarkin kausi on vedenjakajalla.

Ruotsin pääsarjan Linköpingiä edustava Tarkki kärsii vatsalihasvaivoista ja seuran urheilupomon Johan Hemlinin mukaan maalivahti on tällä hetkellä Suomessa.

– On erittäin epätodennäköistä, että hän voisi pelata vielä tällä kaudella, Hemlin kommentoi ruotsalaisaviisi Correnille.

Tarkin loppukauden mittainen sopimus on edelleen voimassa, mutta se saatetaan purkaa.

– Hänen tilanne on epävakaa. Odotamme vielä viikon ennen päätöksen tekoa, Hemlin sanoo.

28-vuotiaan suomalaisvahdin kausi on ollut erikoinen. Syksyllä Tarkki sai tililleen neljä KHL-matsia Ufassa ennen potkujaan.

Linköpingiin veskari siirtyi marraskuun lopulla. SHL:ssä Tarkki on torjunut 11 ottelua vähemmän mairittelevin tilastoin: torjuntaprosentti on 89,23 ja päästettyjen maalien keskiarvo 3,44.