Sarjakärjessä keikkuva Kärpät joutui tyytymään yhteen pisteeseen, kun Tappara kävi katkeralla tavalla nappaamassa voiton Oulusta tiistai-illan kärkikamppailusta.

Loppulukemat olivat kirvesrintojen hyväksi 4-3.

Kärpät johti kolmannessa erässä peliä jo 3-1, mutta kahdella nopealla maalilla pelin loppupuolella ottelu eteni jatkoajalle. Kun se ei tuonut ratkaisua, voittomaalikilpailussa paremmuus kääntyi lopulta Tapparan eduksi.

Tappio harmittikin kovasti kotijoukkueen riveissä.

– Kyllä ottaa aivoon nyt. Pari erää oli aika tarkkaa pelaamista molemmilta ja kolmannessa alkoi sitten tulla paikkoja. Pelattiin vielä siinäkin tosi hyvin, mutta harmittavasti pääsivät sitten lopuissa tasoihin, Kärpille maalinteossakin onnistunut Julius Junttila kertasi tapahtumia SuomiKiekko-sivustolle.

Mitä sitten loppuhetkillä oikein tapahtui?

– Ihan hyvin puolustettiin loppuun asti, mutta ensin tuli hyvä lämäri etukulmaan ja toinen oli sitten vain heitto maalille, joka kimposi suoraan lapaan ja kaveri pääsi sitten lämäämään tyhjiin. Mitäpä sille oikein mahtaa, jos sattuu pomppimaan lopussa kaverille. Ei mahda mitään, nyt kävi näin, vikkelä kärppälaituri summasi lopun hetkiä.

Kaksi erää Oulussa mentiin vielä kytäten, mutta sitten alkoi tapahtua.

– Molemmat pelasivat aika varovaisesti pari erää, jos vaikka vertaa meidän edelliseen Jokerit-peliin. Tappara muutenkin pelaa enemmän träpin kautta ja sitä myöten intensiteetiltään tämä matsi ei ollut niin hirveän tiukka. Mutta oli tämä kova peli kuitenkin, Junttila pohti.

Kärpissä edessä on nopea nollaus ennen loppuviikon vieraspelejä.

– Nyt levätään, otetaan iisisti ja jätetään kaikki energiat niihin matseihin.

Ilari Savonen, Oulu
Twitter: @ilarisavonen