Tähän mennessä syksyllä välillä kärjessäkin keikkunut Pelicans oli positiivinen ilmestys maajoukkuetaukoon loppuneella alkukauden pätkällä.

Pelicansin leirissä suhtaudutaan varsin positiivisin mielin siihen, miten alun pätkä sujui.

– Ilman muuta olemme tavoitteiden yläpuolella niin pisteissä kuin sijoituksen suhteen. Hyvin kaksijakoinen jakso tämä oli, päävalmentaja Hannu Aravirta tuumaa SuomiKiekko-sivustolle.

– Meillä ei livahtanut kuin yksi peli totaalisesti ohi. Se oli Ässiä vastaan vieraissa. 1 siis 21:stä, Pelicans-luotsi jatkaa tyytyväisenä.

Mutta sopiva nöyryys tulee säilyttää, vaikka suunta onkin positiivinen.

– Töitä riittää, se on ihan selvää. Mutta olemme oikealla raiteella ja ennen kaikkea olemme samalla kartalla joukkueen kanssa. Näen mahdollisuuden hyvänä sen suhteen, että meidän peli kehittyy tästä vielä, Aravirta tuumaa varmana.

Myllyniemi iso hahmo

Erityisesti Aravirran silmiin pistää alkukautta läpikäydessä vahva vieraspelaaminen.

Pelicans on kyseisessä tilastossa kärjessä tällä hetkellä. Sen puolen Pelicans-luotsi näkee erityisen positiivisena.

– Niistä peleistä on otettu aika kiitettävästi pisteitä. Se on mun mielestä vahvan joukkueen merkki. Meillä on oivaa kokemusta, mikä näkyy vieraspelaamisessa.

– Kotona on tullut muutamia katkeria maalin tappioita. Sieltä olisimme voineet kaivaa muutamia lisäpisteitä. Mutta kokonaisuudessaan 21 pelin jaksoon voi olla ehdottomasti tyytyväinen.

Pelaajiston puolella erityisesti kaksi osa-aluetta nousee esille:

Vahva maalivahtipeli Jere Myllyniemen johdolla sekä hyvin toiminut puolustuspelaaminen.

– Maalivahtipeli on ollut kyllä kunnossa. Jere on ollut hyvässä iskussa, eikä eteen ole tullut yhtään huonoa iltaa. Sieltä se peli lähtee kuitenkin liikkeelle. Jos maalivahtipeli pettää, niin kaikki muukin pettää joukkueessa. Sitten pettää puolustus ja sitten pettää itseluottamus.

– Jere on ollut kyllä meille iso hahmo, Aravirta myöntää jatkaen peräpäästä:

– Puolustuksessa kaikki kahdeksan kaveria ovat olleet hyvällä taisteluilmeellä mukana. Sieltä löytyy sopivasti erilaista osaamista ja näen kyllä, että meillä on kasassa aika stabiili puolustus.

Yhden ison kehityskohteen jatkoa ajatellen Aravirta löytää. Se tuleekin tarpeeseen, kun joukkueen alkukauden ykköstykki Radek Smolenak lähti KHL:ään.

– Hyökkäykseen pitää saada lisättyä leveyttä, kuuluu ytimekäs viesti.

Ilari Savonen
Twitter: @ilarisavonen