Kärppien maalilla loistavan alkukauden pelannut Jussi Rynnäs valittiin Leijonien mukaan Karjala-turnaukseen.

Siitä kiitosta lähtee kokonaisuudessaan oululaisjoukkueelle, vaikka omatkin suoritukset ovat olleet mainioita.

– Kyllä se kutsu vähän palkinto sillä tavalla on, että on tosiaan mennyt hyvin. Mutta kyllä siitä suurin kunnia lähtee joukkueelle, joka on pelannut hienosti edessä. He ovat antaneet itselleni mahdollisuuden onnistua. Siksi tuo on vähän kuin koko joukkueen palkinto, Rynnäs tuumaa SuomiKiekko-sivustolle.

Karjala-turnauksessa Leijonilla on kasassa kova joukkue, mihin kuuluminen on myöskin ehdottomasti iso kunnia 26-vuotiaalle veskarille.

– Totta kai. Katsoo niitä nimiä ja sitten siellä on yksi Rynnäs, porilaislähtöinen veräjänvartija naureskelee.

– Mutta kyllä se tosi hieno juttu on. Pitää kuitenkin olla sen kutsun arvoinen, kun ne pelit alkavat siellä, Rynnäs painottaa.

Innolla mukaan

Leijonien joukkueessa on Rynnäkselle tuttuja niin Kärppien joukkueesta kuin aiemmilta Porin vuosilta.

– Meidän joukkueesta muutama kaveri ja sitten muutenkin muutama tuttu. Esimerkiksi (Leo) Komarov ja (Sakari) Salminen. Kiva, että on muutama tuttukin siellä.

Rynnäs lähtee innolla mukaan, eikä pienen lepohetken missaaminen Oulussa maajoukkuetauon aikana harmita yhtään.

– Ei tuolla Pohjois-Amerikassa ja AHL:ssä mitään taukoja ikinä ollut. Ei tässä sillä tavalla ole tarvetta millekään levolle vielä.

Ilari Savonen
Twitter: @ilarisavonen