Kaikessa hiljaisuudessa NHL on jakautunut kahden konferenssin välillä suureen kahtiajakoon. Idässä pelaa kenties parhaat pelaajat, mutta lännessä parhaat joukkueet. Tasoero konferenssien välillä on juuri nyt suurempi kuin koskaan.

Olen neljä vuotta hämmästellyt itäisen ja läntisen konferenssin tasoeroa. Idässä tasoerot joukkueiden välillä ovat olleet jo usean vuoden valtavat, mikä on vääristänyt esimerkiksi runkosarjan voitosta käytävää kisaa. Paremmat joukkueet Pittsburghin tapaan ovat ottaneet kaiken hyödyn irti heikosta idästä lypsämällä niin sarja- kuin tehopisteitäkin tilille niin, että iso yleisö on langennut optiseen harhaan.

Pittsburgh on toki laadukas joukkue, mutta ei joudu divisioonassaan läheskään yhtä koville kuin vaikkapa hurjassa Pacific divisoonassa pelaavat San Jose, Anaheim, Los Angeles ja Vancouver. Tästä syystä Penguins voittaa runkosarjan todennäköisemmin kuin vaikka Sharks, joka pelaa enemmän ristiin kovempien vastustajien kanssa.

Numerot idän ja lännen välillä kertovat karua kertomaa tasoerosta. Alkukaudesta lännen joukkueet ovat voittaneet 94 keskenäisestä ottelusta 59, itä 35. Yhdelläkään kaudella edellisen lock-outin (2004-05) jälkeen ei ole itä ollut keskenäisissä kohtaamisissa länttä parempi.

***

Miksi sitten näin on?

Vastaus on monisäikeinen. Kyse on jääkiekkokulttuurieroista kahden rannikon välillä. Idässä vedetään edelleen kaasu pohjassa run-and-gun –kiekkoa yksilöiden johdolla. Tästä hurlumhei-kiekosta parhaita esimerkkejä ovat Philadelphia ja Pittsburgh. Lamppu palaa ahkerasti, mutta molemmissa päissä.

Voisikin kysyä, että oliko esimerkiksi Ilja Bryzgalovin floppaaminen Flyersissa maalivahdin vai joukkueen vika? Miten 92.0% torjuntaprosenteilla Phoenixissa torjuneesta vahdista tulee yhdessä kesässä 90%:n mies?

Pensillä ja Flyersilla homma on kuitenkin vielä jokseenkin toiminut viime vuosina, koska joukkueiden rosteri on laadukas. Mutta, kun häntäpään joukkueet painavat samalla tavalla, on jälki hyvin organisoituja joukkueita vastaan rumaa. Idässä ei Bostonia ja New Jerseyä lukuunottamatta olla herätty, uskomatonta kyllä, vieläkään ymmärtämään tiiviin viisikkopelin päälle.

Länsirannikolla meininki on toisenlainen. Kun muutamat heikommallakin rosterilla operoivat joukkueet alkoivat pari-kolme vuotta sitten menestyä, levisi koko konferenssiin hetkessä trendi, jossa keskialuetta alettiin tukkia tiukemmin ja omaa päätä suojella paremmin. Näkisittekö muuten Ken Hitchcockin, Dave Tippettin tai Darryl Sutterin joukkueiden pelaavan, kuten Flyers pelaa?

***

Los Angeles, San Jose, Vancouver, Anaheim, Phoenix, Colorado, Nashville… listaa voisi jatkaa lähes loputtomiin läntisen konferenssin osalta. Joko nyt tai aiemmin edes jotenkin pudotuspeleissäkin menestyneistä joukkueista jokainen nojaa laadukkaaseen viisikko- ja maalivahtipeliin. Toki lännessä osataan hyökätäkin, mutta ei puolustuspelin kustannuksella.

Jostain kuuman syystä parhaat puolustavat hyökkääjätkin ovat viime vuosina tulleet lännestä. Jonathan Toews, Pavel Datsjuk, Ryan Kesler viimeisimpänä selke-voittajina. Idän maalivahdeista vain Henrik Lundqvist ja Tuukka Rask, veteraanien Martin Brodeurin ja Tim Thomasin lisäksi, ovat viime vuosina pystyneet haastamaan Vezina-tasolla lännen veskarit, jotka tänäkin vuonna alkukaudesta jyräävät tilastojen kärjessä.

Ja mitä teki esimerksiksi New York Rangers viime kesänä? Palkkasi valmentajakseen Alain Vigneaultin, joka muun muassa Sedinien veljesten mukaan antoi Vancouverissa pelaajille vapaudet juosta kaukalossa oman harkinnan mukaan. Viimeinen virhe itäiseen konferenssiin. Rangersin ja Vigneaultin alkutaipaleen tulokset voi lukea sarjataulukosta.

Ainoa todella hyvin viisikkopeliin Bostonin ohella valmennettu joukkue idässä on New Jersey, mutta sillä ei ole rosteria pelata mestaruudesta. Sama koskee täksi kaudeksi itään siirtynyttä Detroitia.

***

Itäisessä konferenssissa saattaa olla liigan parhaat yksilöt, jotka eivät jätä ketään kylmäksi. Crosby, Malkin, Kessel, Giroux, Letang, mutta näitä jätkiä tuntuukin kiinnostavan ohi laadukkaan viisikkopelin omat tilastot. Ei liene sattumaa, että itäisen konferenssin parhaat puolustavat pelaajat löytyvät Bostonista. Stanley Cup- mestari muuten, kas kummaa, kesältä 2011.

Pittsburghia pidetään aina kovana ja onhan se sitä. Mutta katsokaa vaikkapa Jevgeni Malkinin asennetta viisikkopeliin. Crosbykaan ei ihan lähiaikoina tule Selkeä saamaan. Katsokaa Marc-Andre Fleuryn sulamista keväinä 2012 ja 2013. Ei ole sattumaa, että Steel Cityssä on nuoltu näppejä viime vuosina. GM Ray Sherolla ei silti valot vilku eikä herätyskellot soi.

Jääkiekossa hyvin valmennettu ja yhteispeliin sitoutunut joukkue voittaa useimmiten yksilöt. Kysykää vaikka Ässiltä. Niin kauan, kun idässä kallispalkkaiset tähtipelaajat juoksevat henkilökohtaisten saavusten perässä, tahti ei muutu.

***

Usean vuoden otannalla en usko Bostonin ulkopuolelta minkään muun joukkueen pystyvän haastamaan länttä Stanley Cup- juoksussa tänä(kään) vuonna. Dan Bylsman luotsaamalla Pensillä on siihen eväät, mutta viisikkopeli ja veskariosasto rakoilee. Aika näyttää, mutta juuri nyt itäinen konferenssi vaikuttaa typeröivän itsensä ulos kovista kahinoista.

Se, onko idän pelit sitten viihdyttävämpiä kuin lännen, on toinen asia. Varmasti usein ovat, mutta menestys ja viiden tähden viihdearvo eivät useinkaan kulje aina käsi kädessä. Toisaalta on rikkaus, että kahdessa konferenssissa pelataan niin erilaista lätkää.

Juuri nyt vallitsevilla pelitapaeroilla kyyti on jatkossakin idän porukoille lännessä kylmää. No, onneksi lännessä sentään kelit ovat lämpimämpiä.

Tervetuloa länteen, Andrei!

Tommi Seppälä, Vancouver
Twitter: @TommiSeppala

Aiheet Artikkelit NHL Pääuutiset