Teemu Selänne uskoo NHL-uransa alussa hankaluuksia kokeneen Mikael Granlundin tekevän vielä läpimurron Pohjois-Amerikassa.

Selänne on nähnyt nuoremman suomalaishyökkääjän otteita läheltä, kun miehet olivat kesällä samassa harjoitusporukassa Suomessa.

– Hän oli niin pettynyt viime kauden kulkuun ja oli lähes vihainen. Hänen kehonkielensä näytti siltä, että hän aikoo harjoitella niin paljon ja hyvin, että menestyy NHL-tasolla, Selänne kertoi Star Tribune -lehdelle.

– Hän on nälkäinen. Hänen lähestymistään lajia kohtaan ja työntekoa harjoituksissa oli ilo seurata vierestä. Odotan hänen tekevän läpimurtonsa NHL-tasolla tällä kaudella, mikäli hän saa reilun mahdollisuuden siihen. Teillä ei ole hajuakaan tämän nuorukaisen asenteesta. Hän ei halua mitään muuta kuin menestyä ja näyttää Minnesotan kiekkoyleisölle olevansa mahtava pelaaja.

Granlundin debyyttikausi ei ollut suuri menestys. Hän pelasi tynkäkaudella vain 27 ottelua NHL:ssä tehden kaksi maalia ja kirjauttaen kuusi maalisyöttöä. Selänteen mukaan pelaaja panosti paljon heikkouksiensa parantamiseen kesällä.

– Hän aloitti luistelemisen todella aikaisin. Tiedän sen, koska olimme kaukalossa samaan aikaan. Hän kertoi minulle tarvitsevansa lisää voimaa jalkoihin ja nopeutta. Hän ansaitsee kaiken saamansa menestyksen valtavan työmääränsä vuoksi.

– Olen sanonut hänelle, ja monille muille lahjakkaille pelaajille, että tärkein asia on itseluottamus. Sitä pitää löytää jotenkin ja jostakin. Varsinkin jos olet aluksi pettynyt siihen kuinka asiat ovat menneet eri tavalla kuin aiemmin urallasi.