Pelicans kaatoi kotijäällään tiistaina Jokerit niukasti 2-1-lukemin voittomaalien jälkeen. Lahtelaisryhmä johti avauserän jälkeen Radek Smolenankin ylivoimaosumalla, mutta helsinkiläispoppoo kuittasi tasoihin heti toisen erän alussa. Jani Ridan maali oli myös ylivoimaosuma.

Ottelun ratkaisua saatiin odottaa aina voittomaalikisaan, missä Pelicans-kapteeni Tommi Paakkolanvaara onnistui omassa yrityksessään ja perään Jere Myllyniemi torjui jo toisen Jokeri-yrityksen peräjälkeen, mikä ratkaisi voiton isännille.

Pelicansin päävalmentaja Hannu Aravirta kiitteli omaa ykkösvahtiaan voitosta.

– Jere on pelannut uskomattoman hyvin. Viimeisessä seitsemässä pelissä hän on päästänyt maksimissaan kaksi maalia ja antanut meille joka ilta mahdollisuuden voittaa, Aravirta kertoi Etelä-Suomen Sanomille.

Pelicansin seuraava ottelu on perjantaina TPS:ää vastaan vieraskentällä. Pelicans johtaa liigaa. Se on kerännyt kolmesta pelistä seitsemän pistettä. Joukkueet ovat pelanneet 2-3 ottelua.