Jyväskylässä jo neljättä kauttaan putkeen aloittava Eric Perrin on noussut tasaista tahtia vuosien saatossa Liigan parhaiden pelaajien joukkoon.

Kolmella kaudella putkeen vähintään 50 pistettä nakuttanut sentteri kertoi kauden kynnyksellä viihtyvän enemmän kuin hyvin Suomessa.

– Tämä on nyt seitsemäs kauteni tässä maassa. Ja viihdyn täällä yhä. Kuten olen sanonut, Jyväskylä on minulle kuin toinen koti, Perrin hehkutti SuomiKiekko-sivusstolle.

Vaikka 37-vuotiaalla hyökkääjällä on taskussa jo Stanley Cupin voitto, SM-liigan mestaruus sekä kaksi pronssia, löytyy kanadalaiselta yhä motivaatiota kiekon parista.

– Virtaa riittää yhä. Yksi iso tekijä on se, että perheeni tulee täksi kaudeksi Jyväskylään. Tämän lisäksi olen viihtynyt Jyväskylässä erinomaisesti, joten motivaatio on yhä korkealla.

– Nautin muutenkin yhä pelaamisesta. Vanhempana pelaajana on tärkeää, että jaksaa joka kerta iloita hallille tulosta. Se tekee töidenkin paiskimisesta paljon helpompaa.

Monipuolinen kapteeni

Kauden kynnyksellä Perrin on valittu myös toistamiseen joukkueen kapteeniksi. Se tuo hyökkääjän mukaan lisää energiaa kauteen.

– Se on varsinkin muualta tulleena iso kunnia. On hienoa, kun organisaatio luottaa ja seura on ottanut omakseen. Sen myötä itse haluaa tuoda esimerkkiä ja johtajuutta joukkueen tekemiseen.

– Haluan itse olla johtaja sekä kentällä että sen ulkopuolella. Yritän tuoda esimerkkiä sekä harjoituksissa että peleissä, mutta en pelkää olla myöskään äänessä pukukopissa, mikäli asiat eivät toimi.

Joukkueen kapteeni on vakuuttunut JYPin iskyvystä. Perrin nostaa erityisesti hyökkäyksen laajuuden seikaksi, joka on vahvistunut viime kaudesta.

– Meillä on tässä joukkueessa hyvin syvyyttä. Neljä ketjua, jotka kaikki pystyvät pelaamaan ja tekemään tehoja.

JYP aloittaa taipaleensa perjantaina ottelulla Kärppiä vastaan.

Ilari Isotalo
Twitter: @IlariIsotalo