Viime kaudella 16 maalia Pelicansissa iskenyt Janne Tavi teki kesällä yllättävän ratkaisun, kun seura vaihtui noin 150 kilometriä itään.

23-vuotias hyökkääjä kertoi syiden siirron taustalla olleen lopulta yksinkertasia.

– Viime kausi meni hyvin. Suurin syy oli varmasti halu kehittää omaa pelaamista hakemalla isompaa roolia ja vastuuta. Pääsee ihan kunnolla pelaamaan, Tavi kertasi.

Uudessa seurassa hyökkääjä haluaakin tuoda jäälle ennen kaikkea määrätietoisuutta ottelun tiukoille hetkille.

– Ratkaisuvoimaa – sellaista oikeaa päättäväisyyttä ottelun tärkeille hetkille. Jokaisella roolilla on omat odotuksensa. Ja ne pyritään täyttämään.

Maisemanvaihdos piristää

Tavi ehti kiekkoilla Lahdessa yhteensä viisi kautta. Maisemanvaihdos oli yksi osasyy siirron taustalla.

– Vaikka Lahdessa pitkään olinkin, ei sielläkään mitään kyllästymistä ehtinyt tulla. Mutta kyllä sitä takaraivossa ehkä hieman ajatteli, että maisemanvaihdos voisi piristää, laituri pohti.

Uusi joukkue SaiPassa on ehtinyt jo lyhyessä ajassa vakuuttaa.

– Joukkueena tämä on todella nuori ja kehittyväinen. On jo nyt huomannut, että kaikilla valtava halu mennä eteenpäin omalla urallaan.

Virallisia tavoitteita ei ole vielä joukkueen kesken asetettu. Tavi näkee joukkueen mahollisuudet kuitenkin hyvinä.

– Meillä on iskukykyinen joukkue kasassa. Nippu ei ole heikentynyt yhtään viime kaudesta, joten tavoitteet ovat sen mukaiset.

Ilari Isotalo
Twitter: @IlariIsotalo