KalPan päättynyt kausi oli pelillisen puolen lisäksi heikohko myös taloudellisella puolella.

KalPa Hockey Oy teki päättyneellä tilikaudella 744 000 euron tappiot.

– Panostimme voimakkaasti viime kauden pelaajabudjettiin, sillä tavoitteenamme oli taistella aidosti liigan kärkipaikoista. Menestys ei kuitenkaan seurannut panostusta, ja sen myötä yleisömäärä laski merkittävästi budjetoitua alemmaksi loppukaudella. Erityisesti play off -pelien katsojamäärä olivat rajusti odotuksia ja aikaisempien vuosien toteutumia alhaisemmat, toimitusjohtajan pestin jättävä Kimmo Kapanen summasi tapahtunutta.

Kapasen tilalle toimitusjohtajan paikalle astelee Toni Saksman, joka on toiminut viimeiset puolitoista vuotta Luja Yhtiössä projektipäällikkönä tietojärjestelmäprojektissa. Tätä ennen hän toimi Pretax Kuopio Oy:n toimitusjohtajana.

– Lähden innoissani tähän uuteen haasteeseen urallani ja uskon pystyväni tuomaan organisaatioon lisää kaivattua taloudellista osaamista, Saksman toteaa.