Jokerit otti ”tuplan” paikallisvastustaja HIFK:sta European Trophyssa voittamalla myös joukkueitten toisen kohtaamisen lauantain maalein 4-0 (0-0, 2-0, 2-0). Ottelu eteni maalittomana aina toisen erän yhdeksännelle minuutille, jolloin Steve Moses rikkoi kuparisen Jokerien pelatessa 5 vs. 3 -ylivoimaa.

Avausmaali kuvasti myös ottelua kokonaisuutena, sillä Jokerit teki kaikki maalinsa ylivoimalla.

– Saimme kahteen erään tasonnoston eilisestä, mutta kaveri iski sitten ylivoimalla. Alivoimapeli on meille edelleen ongelma, se laitetaan nyt kuntoon kahden seuraavan viikon aikana, HIFK:n päävalmentaja Raimo Summanen totesi.

Kahden erän jälkeen tilanne oli 0-2, vaikka laukaustilasto näytti tasalukemia. Kolmas erä meni sitten jo Jokerien hallinnassa. Jokerien muista osumista vastasivat Antti-Jussi Niemi sekä kolmannessa erässä Nichlas Hardt ja Jarkko Ruutu.

Jatkopaikka on HIFK:lta jo karannut käsistä, mutta Summasen mukaan European Trophysta otetaan loppuun saakka kaikki irti.

– Tämä on ollut erittäin hyvä kokemus, olemme saaneet pelata kovia pelejä. Kokoonpanon kanssa on tehty kokeiluja ja ensi viikolla Saksassa päästään tekemään vielä lisää.

Matti Heikkilä