Viime kaudella Sveitsin liigan mestaruuteen Bernin johdattanut Antti Törmänen kertoo tulevalle kaudelle valmistautumisen olevan vielä kesken.

SuomiKiekko-sivusto tapasi mestarivalmentajan European Trophyn pelien yhteydessä.

– Mitäs tässä, uusia pelaajia pitäisi ajaa sisään ja harjoitella hyvin. Ja samalla pitäisi kääntää jo katseita tulevaan kauteen – kyllä tässä kauden kynnyksellä on omat tasapainottelunsa ja työnsarkaa, Törmänen kertoi.

Hallitsevan mestari Bernin pelaajalista on kokenut mestaruuden jälkeen jonkin verran muutoksia. Sen myötä pelikin vaatii vielä tekemistä.

– Niin kuin näkyy – hetkittäin peli kulkee ja hetkittäin sitten taas ei. Ne otteet pitää pystyä tässä vielä stabilisoimaan ennen kauden alkua. Niin, että paketti kestäisi koko pelin.

Viime kevät pois mielestä

Oli laji ja sarja mikä tahansa, hallitsevan mestarin lähtökohta uuteen kauteen on aina haastava. Törmänen näkee, ettei tätä ajatella Bernissä.

– Se on totta, mutta ei me pyritä sitä miettimään. Kaikki tiedetään, että nyt on taas uusi kausi ja keväällä tulee uusi mestari. Ja me tehdään kaikkemme, että se olisi tämä joukkue.

Uusi ryhmä on Törmäsen mukaan enemmän kuin kilpailukykyinen.

– Meillä on iso ja kokenut pakisto. Hyökkäyksessä varsinkin keskellä on kokemusta. Laidoille on sen sijaan pyritty hankkimaan enemmän vauhtia ja taitoa. Kyllä meillä hyvä nippu tulee olemaan tulevalle kaudelle.

Millaista peliä Törmänen haluaa ensi kaudella joukkueeltaan nähdä? Siihen valmentaja nostaa tuttuja suomalaisiakin elementtejä esille.

– Kyllä siellä se taitoelementti ja luistelu pitää näkyä. Haluan, että pyritään hallitsemaan sitä peliä ja pyritään olemaan siinä siten mukana.

– Ja kuten TPS meitä vastaan osoitti, se taistelu pitää myös olla mukana. Haluan, että se tulee kauden alettua enemmän jokaisen selkäytimestä, suomalaiskäskijä tiivisti.

Ilari Isotalo, Turku
Twitter: @IlariIsotalo