SuomiKiekko-sivusto Kiekkoministerien ja muutamien lisävahvistusten kera käy ennen kauden alkua läpi entisen SM-liigan, nykyisen Liigan joukkueiden lähtökohdat.

Analyyseissä kerrataan se, mitä on tapahtunut viime kauden jälkeen, mitkä ovat joukkueen vahvuudet ja heikkoudet sekä mitä joukkueelta voi odottaa tulevalla kaudella.

Mitä on tapahtunut?

Helsingin Jokerit on ollut läpi kesän enemmän ja vähemmän otsikoissa, mutta ei pelkästään pelillisen puolen takia.

KHL:ään tulevan kauden jälkeen hyppäävässä organisaatiossa käynnistyy historiallinen vuosi, kun se pelaa viimeisen kautensa SM-liigassa ainakin hetkeen.

Mutta myös joukkueessa on tapahtunut jonkin verran muutoksia. Viime keväällä katastrofimaisesti jo puolivälierissä tippunut runkosarjavoittaja lähtee tulevalle kaudelle kirkastamaan samalla viime sesongin pettymystä.

Ilari Filppulan siirryttyä KHL:ään ja Ben Eavesin lopetettua joukkueen sentteriosasto on kokenut kauden kynnyksellä kovia menetyksiä.

Tulopuolella joukkue on vahvistunut ennen kaikkea alakertaan. Sekä Jere Karalahti että Mikko Kousa ovat molemmat melkoisia hankintoja SM-liigaan. Hyökkäyksessä paluun Suomeen tekee maalitykki Janne Lahti.

Kun kaksi kärkisentterin roolia on auki, voi odottaa Jokereiden tekevän vielä hankintoja ennen kauden alkua. Eero Kilpeläisen loukkaantuminen tarkoittaa, että myös ykkösvahdin tontti on kauden alla iso kysymysmerkki.

Mahdollisten pelaajahankintojen lisäksi on muistettava se, että seura on Ilman toimitusjohtajaa ja urheilutoimenjohtajaa. Joten kauden kynnyksellä operoivalla Jokereilla voi sanoa olevan vielä paljon tehtävää ennen liigapelien alkua.

Vahvuudet:

Varsinkin puolustus on liigatasolle erittäin kova. Vaikka sentteriosasto huutaa tyhjyyttään, pitäisi seuralla olla ainakin kaikki mahdolliset resurssit korvata tyhjät paikat joukkueessa.

Heikkoudet:

Kauden alkuun ei ole pitkä aika ja seurassa on moni asia levällään. Kuka tekee pelaajahankinnat, kun sekä virallinen toimitusjohtaja ja UTJ loistavat poissaolollaan? Joukkueen ympärillä leijuu vielä isoja kysymysmerkkejä historiallisen kauden alla.

Mitä voi odottaa?

Vaikka joukkueen rakenne on vielä melko auki, on Jokerit lähtökohtaisesti kuuden kärjessä oleva ryhmä. Kotietu riippuu pitkälti tulevista hankinnoista.

Ilari Isotalo
Twitter: @IlariIsotalo