Tshekkihyökkääjät Patrik Elias ja Jaromir Jagr ovat pelanneet pitkien peliuriensa aikana yhdessä vain maajoukkueen puolella, mutta nyt asialle tulee muutos.

New Jersey Devils virallisti Jagrin yhden vuoden diilin tiistaina, minkä myötä kaksikko voi päätyä jopa samaan ketjuun ensi kaudella.

Eliasille asia on mieluisa, mutta loppujen lopuksi iso yllätys.

– Minulle tämä on aika epätodellista. En usko, että olisin koskaan ajatellut pelaavani hänen kanssaan samassa joukkueessa. Olemme kuitenkin siinä vaiheessa uriamme, että meille molemmille on tärkeää tietää rooli, tilanne, paikka ja se, että tämä on hyvä joukkue, Elias sanoi NorthJersey.com:lle.

Jagrin hankkiminen oli tärkeä juttu Devilsille, joka menetti vasta venäläistähden Ilja Kovaltshukin KHL:ään.

– Markkinoilla oli vain ehkä noin kolme tai neljä miestä saatavilla tai mitä voisimme mahdollisesti saada ja Jagr oli yksi heistä. PR-näkökulman kautta hän on yhä iso nimi, joka on saanut aikaan paljon elämässään ja urallaan. Olen varma siitä, että fanit ovat iloisia saadessamme hänet tänne, Elias pohti.

Pysy mukana NHL:n kulussa! Seuraa Twitterissä käyttäjiä @ilarisavonen ja @ilariisotalo sekä hastagia #änäri.