Oulun Kärpät on vahvistanut Jussi Rynnäksen sopimuksen. Maalivahdin sopimus kattaa seuraavat kaksi vuotta.

Joukkueen päävalmentaja Lauri Marjamäki oli innoisaan tuoreesta hankinnasta.

– On hieno juttu saada Rynnäs tänne. Olemme iloisia, että saimme kovan luokan maalivahdin, valmentaja hehkutti seuran sivuilla.

AHL:stä tuttu vahti on valmentajan mukaan kaivattu lisä joukkueeseen.

– Hänen tavoitteensa ja meidän tarpeemme sopivat kuin nenä päähän. Positiivista on myös porilaisuus, Marjamäki heitti pilke silmäkulmassaan.

Rynnäs on pelannut kolme viimeistä kautta Pohjois-Amerikassa Toronto Maple Leafsin organisaatiossa.

Päättyneellä kaudella hän pelasi pääasiassa Toronton Marliesin riveissä AHL:ää.