Tuukka Rask oli jälleen iskussa kun Boston voitti jo toistamiseen vieraissa Pittsburghin NHL:n pudotuspelien kolmannella kierroksella. Ottelu päättyi maalein 6-1.

Rask torjui ottelussa 26 laukausta 96,3 prosentin varmuudella. Toiseessa päässä kaukaloa Tomas Vokoun vaihdettiin Marc-Andre Fleuryyn ensin mainitun päästettyä kolme maalia 12 laukauksesta. Kaikkiaan Boston teki 29 laukausta.

– Me hyvin pitkälti dominoimme peliä. Puolustuksemme oli todella hyvä, eikä antanut heille kovin montaa maalitilaisuutta, Rask sanoi sarjan kotisivulla.

Ensimmäisessä erässä nähtiin peräti viisi maalia. Bostonin Brad Marchand teki avausmaalin jo puolen minuutin pelin jälkeen. Nathan Horton seurasi 14 minuuttia myöhemmin ja pistemiehenä viime aikoina kunnostautunut David Krejci teki luvuiksi 3-0 seitsemännellätoista minuutilla.

Erän viimeisen minuutin aikana nähtiin vielä Penguins-sentteri Brandon Sutterin kavennus sekä Marchandin illan toinen osuma. Toinen erä ottelussa oli maaliton.

Kolmannessa erässä Patrick Bergeron osui puoli minuuttia aloitusvihellyksen jälkeen ja Johnny Boychuk iski loppuluvut toiseksi viimeisellä minuutilla.

Pittsburghin kapteeni ja supertähti Sidney Crosby ei ollut hyvällä tuulella ottelu jälkeen.

– Tämä iltana me olimme yksinkertaisesti kamalia. Mitenkään muuten sitä ei voi kuvailla.