NHL:n työsulun aikana Lukon puolustuksessa viilettänyt Philip Larsen muistelee lämmöllä aikaansa Suomessa.

Tanskan ykköspakki kertoi visiitistä jääneen pelkästään hyvää sanottavaa.

– Näin jälkeenpäin voin silti sanoa, että auttoi ennen NHL:n alkua. En voi sanoa mitään pahaa Raumasta. Organisaatio oli hyvä ja nautin ajastani siellä, Larsen pohti SuomiKiekko-sivustolle.

Muutaman kuukauden ajan Raumasta puhuttiin Juutinraumana. Larsen nosti hieman yllättäen esille, että voisi myös tulevaisuudessa viihtyä kanaalikaupungissa.

– Sitä haluaa jättää itsestään hyvän vaikutelman. Ja toivon, että jätimme sellaisen.

– Eikä sitä koskaan tiedä, mitä tulevaisuudessa tapahtuu. Ehkä seuraavalla työsulkukaudella taas, tanskalainen vinkkasi.

Ilari Isotalo, Tukholma
Twitter: @IlariIsotalo