Pittsburgh on ottanut paikan NHL:n pudotuspelien itäisen konferenssin finaalissa voitettuaan kotonaan viime yönä Ottawan neljännen kerran Stanley Cupin toisella kierroksella.

Penguins aloitti maalinteon ensimmäisessä erässä Brenden Morrowin maalilla kuuden minuutin jälkeen.

Toisessa erässä kotijoukkue ehti vielä iskeä kahdesti James Nealin (yv) ja Kris Letangin maaleilla ennen kuin Ottawa teki ensimmäisensä 16 minuuttia erän alusta Milan Michalekin osumalla. Puoli minuuttia ennen erän loppua Senators-vahti Craig Andersonin joutui antautumaan jo neljännen kerran Evgeni Malkinin päästyä läpiajoon.

Kolmannessa erässä Neal teki vielä kaksi maalia lisää viimeistellen näin kypärätempun. Vieraiden Kyle Turris osui kertalleen Nealin maalien välillä. Ottelu päättyi näin 6-2.

– Tosiasia on, että me emme saaneet peliämme missään vaiheessa toiminaan. Me emme kyenneet hidastamaan heitä tai estämään heitä maalaamasta, sanoi mahdollisesti viimeisen NHL-pelinsä kokenut Daniel Alfredsson Ottawa Sun -lehden mukaan.

– Vuosi oli hieno sillä joukkueella, joka meillä oli, vastoinkäymisistä huolimatta. Meistä on tullut tiivis ryhmä ja vedimme yhdestä narusta läpi koko ajan. On ollut hauskaa.