Tähän mennessä molemmissa Tshekin EHT-turnauksen Leijonien peleissä maalilla torjunut Joni Ortio on ollut varsin vakuuttava.

Venäjää vastaan varsinaisella peliajalla selän taakse lipsahti vain yksi kiekko, vaikka hyviä paikkoja Venäjällä oli useampaankin.

Mutta kumpi pelatuista peleistä on ollut helpompi?

– Ehkä nyt oli pikkaisen helpompi. Tshekki-pelissä ne tulivat ensimmäiseen erään kovaa, mutta sitten rauhoittui ja harvakseltaan tuli kuteja ja tilanteita. Nyt ei alussa tullut niinkään, mutta kahdessa viimeisessä tuli tasaisemmin. Sillä tavalla oli helpompi pelata, Ortio kertaili SuomiKiekko-sivustolle.

Suomen puolustus saikin kiitoksia maalinedustan hyvästä raivaamisesta.

– Näin aika hyvin kaikki kiekot ja pakit tekivät siinä mielessä hyvää duunia. Oikeastaan ihan jokaisen vedon, mikä tuli, näin ihan hyvin. Sitä kautta oli helppo ottaa niitä kiinni.

Ortio pelaa erittäin mielellään myös turnauksen viimeisen pelin Leijonien osalta Ruotsia vastaan, mikäli vain kutsu käy.

– Jos pelaan, niin onhan se mukavaa. Ikinä ei ole tylsää pelata. Eikä väsytä.

Alkuviikosta selviää myös se, että millaiseksi Leijonien joukkue MM-kisojen suhteen muotoutuu. Ortion mielestä onkin positiivista, että lopullinen varmuus joukkueen suhteen tulee ja pyörittely loppuu.

– Kyllähän se ryhmää rauhoittaa, kun lyödään joukkue lukkoon millä sitten mennään kisoihin. Rauhoittaa itse asiassa aika paljonkin ja antaa sellaisen työrauhan. Siinä mielessä hyvä juttu.

Ilari Savonen, Brno
Twitter: @ilarisavonen