Heikon alun myötä herätysliikkeenä Kärpät vaihtoi maalivahtia torstain Villi kortti -kierroksen sarjan avausottelussa Lukkoa vastaan.

Maalilla aloittanut ruotsalaisvahti Johan Backlund sai tehdä tilaa toiseen erään Tomi Karhuselle.

Kärppien päävalmentaja Hannu Aravirta sanoi kuitenkin pelin jälkeen, että Backlund jatkaa maalilla perjantaina, kun sarjassa edessä on toinen kamppailu.

– Sanoin heti, että rupeaa keskittymään huomiseen. Se on ihan selvä juttu, Aravirta kävi läpi jo perjantain pelin maalivahtipäätöstä.

Oululaisjoukkueen kokenut luotsi ei ollut tyytyväinen ensimmäisen erän tapahtumiin joukkojensa osalta. Lukko pääsi kolmen maalin karkumatkalle jo avauskaksikymppisen aikana.

– Intensiteetti, keskittyminen olennaisiin asioihin ja semmoinen ihan piinkova voitosta pelaaminen eivät riitä sen suhteen, miten ne ensimmäisessä erässä olivat. Sieltä pitää löytyä lisää.

Peli-ilme oli kuitenkin parempi jatkossa.

– Kahden jälkimmäisen erän osalta voin olla tyytyväinen.

Lukko vei torstain kamppailun nimiinsä lopulta lukemin 5-4. Pelit jatkuvat perjantaina Raumalla ja mikäli Kärpät voittaa, pelataan ratkaiseva kolmas ottelu sunnuntaina Oulussa.

Ilari Savonen (@ilarisavonen), Oulu