Villi kortti -kierroksen Kärppien ja Lukon välisen sarjan avauskamppailu päättyi kuin päättyikin lopulta Lukon voittoon.

Kärpät onnistui nousemaan jo tasoihin kolmen maalin takaa-ajomatkalta, mutta lopulta kamppailu päättyi Lukolle lukemin 5-4.

Kärppien osalta isosti valokeilassa oli tehot 1+1 nakuttanut Julius Junttila, joka ehti hukata rankkarin jo ennen tehojen mättäämistä.

Sen lisäksi 21-vuotias laituri lensi ulos taklattuaan Lukon hyökkääjää Teemu Nurmea polvella ottelun kolmannessa erässä.

– Taisi olla vielä elämäni ensimmäinen ulosajo. Olihan siinä yhteen kertaan aika paljon tavaraa, Junttila kertaili pelin jälkeen.

Mitä sitten ulosajotilanteessa Junttilan silmin tapahtui?

– Lähdin taklaamaan kaveria ja siinä vissiin polvet vähän kolahtivat yhteen. Hankala sanoa, kun en ole nähnyt videolta. Yritin taklata rintaan, mutta en tiedä menikö se sitten ohi ja väistikö kaveri sitten vähän, kun polvet kopsahtivat.

Virheet pois

Kärppien kannalta ottelu alkoi huonoissa merkeissä, kun Lukko johti kamppailua ensimmäisen erän jälkeen jo 3-0. Erätauolla viesti oli selvä.

– Herätään nyt tähän päivään. Ei tuommoisia maaleja voi päästää omiin. Kuitenkin lyhyt sarja, niin ei saisi antaa kaverille yhtään eteen, Junttila sanoi.

– Sen jälkeen pelattiin pari erää ihan hyvää kiekkoa. Oli ihan meidän hallussa mielestäni. Olisi pitänyt voittaa loppujen lopuksi.

Sarjassa pelit jatkuvat nopeasti Raumalla, jossa joukkueet kohtaavat jo perjantaina. Molemmilla joukkueilla katseet kääntyivätkin jo nopeasti kyseistä kamppailua varten.

– Nyt kun saadaan nuo oman pään virheet ja kaverin turhat ylivoimahyökkäykset pois, niin uskotaan, että saadaan kyllä tuolla hyökkäyspelillä paikkoja aikaan ja samalla tarpeeksi maaleja, että voitetaan pelejä, Junttila tuumasi päättäväisesti.

Ilari Savonen (@ilarisavonen), Oulu