Jokerit on äärimmäisen lähellä SM-liigan runkosarjan voittoa. Narrilauman ero JYPiin ja Tapparaan on viisi pistettä, kun runkosarjaa on jäljellä vain kaksi ottelua.

Tänään Jokerit vierailee Jyväskylässä ja illan pelistä on odotettavissa todellinen jännitysnäytelmä.

– Hippoksella on aina kiva käydä pelaamassa. JYP on ollut kotonaan hiton hyvä ja siinä mielessä tarjolla on haastetta. Ja onhan tuossa runkosarjassakin vielä jonkinlaista panosta, vaikka kotiedun olemmekin varmistaneet jo kauan sitten. Mukavampihan se on palata Stadiin sarjapisteiden kanssa, Jokeri-puolustaja Teemu Eronen kertoo Unibetin tiedotteessa.

Erosen mukaan runkosarjan voittaminen kertoo hyvästä tekemisestä kauden aikana, mutta isot pelit odottavat siellä, missä kevätaurinko paistaa astetta kirkkaammin.

– Runkosarja on loppujen lopuksi aika pitkä puristus, joten olisihan se ykköstila totta kai hieno juttu joukkueen kannalta. Valehtelisin kuitenkin, jos sanoisin miettiväni ykköstilaa tavallista enempää. Runkosarjan voitto on vain välietappi, puolustaja korostaa.

Silti tänään Jyväskylästä lähtee täysi pistepotti Helsinkiin, mikäli Erosta on uskominen.

– Pudotuspelit on se juttu, jonka takia tätäkin liigaa pelataan. Se tarkoittaa sitä, että ne isot pelit tulevat kieltämättä ajatuksiin aika helposti. Hoidetaan nyt kuitenkin tuo runkosarja ensin kunniakkaasti pois alta. Jokerien kohdalla se tarkoittaa voittoa lauantaina Jyväskylässä, mies linjaa.