Mestiksen pudotuspelien ensimmäinen kierros jatkuu tänään perjantaina.

Avausottelunsa vieraissa hävinneet LeKi ja Jokipojat pääsevät hakemaan tänään tasoitusta kotikaukalossa. Lempääläiset hävisivät puolivälierien ensimmäisen taiston Jukureille selvästi maalein 0-7. Vaasan Sport puolestaan kuritti Jokipoikia lukemin 4-0.

Sekä LeKi että Jokipojat kaipaavat kipeästi onnistumisia maalien muodossa. Lempääläiset laukoivat avausottelussa Jukureita vastaan vain 17 kertaa maalia kohti. Jokipojat puolestaan kaatui Sportille heikon viimeistelyn vuoksi, sillä paikkoja oli useampaankin osumaan.

Keskiviikkona Heinolan Peliitat yllätti TUTO Hockeyn vieraissa maalein 4-3. Maratonottelun ratkaisi lopulta kokenut Jani Keinänen kolmannessa jatkoerässä ajassa 103.42.

Maalivahti Joonas Kuusela koppasi tuossa pelissä huikeat 80 torjuntaa, joten Juhani Tammisen luotsaamalla turkulaisseuralla riittää parannettavaa maalintekosektorilla.

Neljännessä otteluparissa KooKoo haki avauspelissä 4-2-voiton Hokin kotiluolasta. KooKoo ratkaisi tasaisen ottelun edukseen kolmannessa erässä. Hokille on luvassa Kouvolassa kuuma ilta, sillä KooKoon katsojakeskiarvo oli Mestiksen runkosarjan toiseksi paras (2089).