Lauantain SM-liigakierroksella tunteet kävivät kuumina erityisesti HIFK:n ja Jokereiden kamppailussa, jonka jälkeen keskustelua on riittänyt muun muassa kyseenalaisten taklausten ja HIFK:n päävalmentajan Raimo Summasen purkauksen osalta.

Nyt punanutut matkaavat Ouluun, jossa joukkue saa tiistaina vastaansa Kärpät.

Oululaisjoukkueen hyökkääjä Julius Junttila odottaakin innolla sitä, millaiseksi kyseinen kamppailu tulee muodostumaan.

– Siellä oli viime kierroksella tunteet pinnassa. Saa nähdä ovatko ne tunteet nyt rauhoittuneet vai jatkuuko sama meno. Toivottavasti jatkuu, niin saadaan vähän tunnetta tuonne kaukaloon ja yleisökin syttyy mukaan. Tiukka peli on varmasti tulossa, Junttila pohti SuomiKiekko-sivustolle.

Maanantain jääharjoituksissa Kärppien päävalmentajan Hannu Aravirran viesti oli se, että HIFK:ta vastaan oululaisjoukkueen on oltava kiekollisesti rohkea, mutta samalla hölmöjä virheitä ei saa tulla vastaan.

– Pitää olla rohkea, mutta ei auta pelätä kuitenkaan niitä virheitä. Rohkea, mutta fiksu, Junttila tiivisti tiistain teeman.

– Ei voi tyhjissä paikoissa alkaa mitään kärkimoukareita heittämään. Jos puolustamme hyvin, niin varmasti myös saamme paikkoja toisessa päässä, laituri jatkoi.

Ilari Savonen (@ilarisavonen), Oulu