Helsingin Jokerit jatkoi tuloksellisesti hyviä otteitaan, kun joukkue otti toisen voittonsa putkeen Bluesin kaatuessa Espoossa lopulta lukemin 1-2.

Vaisusti maajoukkuetauolta liigaan tullut helsinkiläisryhmä nappasi kolmen pisteen myötä yhä tukevamman otteen runkosarjan voittoon.

Helpolla keskiviikkoiset pisteet eivät kuitenkaan irroneet. Joukkue oli vielä kolmanteen erään lähdettäessä maalin tappiolla.

– Päätöserässä nostettiin onneksi tasoamme. Saatiin kaksi paikkaa ja kaksi maalia. Se riitti, Jokereiden voittomaalin taiteillut Teemu Eronen summasi SuomiKiekko-sivustolle pelin jälkeen.

Erityisesti toinen erä oli Jokereille vaikeaa Bluesia vastaan. Eronen myönsi joukkueen pelaamisen tason olleen heikkoa siinä.

– Ruvettiin vain odottelemaan eikä otettu vastuuta työnteosta. Se on ollut viime aikoina meidän ongelmamme.

”Positiivinen tila” joukkueessa

Illan voittomaali oli komeaa katseltavaa. Teuvo Teräväinen tarjoili Eroselle tontin, mistä Leijonistakin tuttu puolustaja ei erehtynyt.

– Se oli hyvä vaihto meiltä – tuntui, että Bluesinkin jätkät olivat aika puhki, kun päästiin pörräämään. Teukka heitti hyvän lätyn ja pääsin siitä nostamaan ylös. Hyvä fiilis maalista.

Voitto vaikeiden vaiheiden jälkeen tuli makeaan paikkaan. Eronen ei kuitenkaan nähnyt suurta paniikkia joukkueessa olleen edes vaikeassa kolmen ottelun tappioputkessa.

– Meillä on ollut koko ajan ihan positiivinen tilanne. Vaikka pari peli tulikin ”käkeen” tauon jälkeen, niin ei tässä hätää ole ollut. Se oli hyvä herätys meille, ettei mikään mene vieläkään itsestään.

Ilari Isotalo(@IlariIsotalo), Espoo