HIFK palasi kolmen heikon kamppailun jälkeen voittokantaan, kun joukkue otti tärkeän 5-3-voiton TPS:stä.

Joukkueen maalilla varmasti torjunut ja alkukauden hyviä otteitaan jatkanut Joni Ortio oli syystäkin tyytyväinen pelin jälkeen.

– Meillä oli alla muutama todella huono peli. Siellä käytiin lähinnä näyttäytymässä paikalla. Nyt oli siinä mielessä todella hyvä tasonnosto kaikilta, maalivahti maiskutteli SuomiKiekko-sivustolle.

Ortion silmin torstain ottelu oli ennen kaikkea puolustuspelin parantumisen tulosta.

– Kaikki lähtee kuitenkin siitä vahvasta puolustuspelistä – sen päälle pystytään rakentamaan kaikki muu hyväkin.

Lisävirtaa tulevaan

Kauaa ei HIFK ehdi huilata. Joukkue kohtaa jo lauantaina Jokerit.

Henkisesti tärkeän voiton jälkeen paikallispeliinkin on kuitenkin Ortion mukaan helpompaa lähteä.

-Ei me nyt ihan lukossakaan oltu, mutta kyllä tästä saa varmasti lisävirtaa. Hyvä jatkaa taas kohti lauantai-iltaa.

– Kieltämättä. Jos lauantaina ei siihen peliin syty, niin sitten on jotain vikaa. Hyvä paikka ottaa taas kolme pistettä, Ortio päätti.

Ilari Isotalo(@IlariIsotalo), Turku