Tulevana yönä kiekkofanien katseet suuntautuvat Dallasiin, kun Stars isännöi Anaheim Ducksia kierroksen ainoassa NHL-ottelussa. Ottelun lähtökohdat ovat todella mielenkiintoiset.

Vahvasti suomalaisedustettu Anaheim on kerännyt yhdeksästä ottelusta 15 pistettä ja on koko NHL:n sarjataulukossa kolmannella sijalla. Sen sijaan Dallas on kerännyt 11 ottelusta yhtä monta pojoa.

Ottelussa nähdään samalla myös todellisten teräsvaarien kohtaaminen, kun Dallasin pian 41 vuotta täyttävä Jaromir Jagr ja Anaheimin 42-vuotias Teemu Selänne pelaavat vastakkain.

Miehet ovat kaikkien aikojen maalitilastossa peräkkäisillä sijoilla. Tshekkitähdellä osumia on kasassa 668, Selänteellä 666.

Konkarit ovat aktiivipelaajista aivan omilla luvuillaan, sillä seuraavaksi paras maalinsylkijä on Jarome Iginla 517 kihautuksellaan. Sekä Jagr että Selänne ovat viimeistelleet tällä kaudella kolme osumaa mieheen.