Jokereiden puolustuksen vakiokalustoon jo kuuluva Antti-Jussi Niemi sai allensa 400 liigapeliä.

Kokenut puolustaja ei juuri jaksanut hehkuttaa saavutettua matkaansa.

– Kuulin ennen peliä. Ei paljon hetkauta niin sanotusti, Niemi pohti seuran sivuilla ja jatkoi.

– Hienoa, että on saanut sellaisen määrän täyteen. Mutta ei se juuri hetkauta elämää mihinkään suuntaan.

Viime viikko oli muuten moninainen. Niemi kertoi haluavansa joukkueen pelaamisen selvää parannusta.

– Ei ihan parasta mahdollista ollut (loppuviikko). Molemmat pelit olivat voitettavissa ja olisi pitänyt voittaa. Nyt on uusi viikko ja uudet kujeet. Lähdetään parantamaan peliä, Niemi kiteytti.

– Puolustamisessa tuli ehkä vähän turhia virheitä ja turhia jäähyjä. Kun saadaan kokonaisuutta parannettua siihen, mitä se oli ennen joulua, niin hyvä siitä taas tulee, pakki käänsi katseensa jo tiistain Blues-otteluun.