Kahden Pohjois-Amerikassa vietetyn vuoden jälkeen Suomeen palannut Mika Partanen kuuluu Mestiksen mielenkiintoisimpien nimien joukkoon.

HIFK:hon viime kauden päätteeksi sopimuksen tehnyt hyökkääjä on viilettänyt alkukauden Mikkelin Jukureissa. Ja hyvin onkin ehtinyt viilettää. 35 ottelussa on ehtinyt syntyä tehot 14+14.

SuomiKiekko-sivusto tapasi 20-vuotiaan isokokoisen hyökkääjän. Tuoreesta TUTO-tappiosta huolimatta laituri oli positiivisin mielin omasta kaudestaan tähän asti.

– Ihan jees on mennyt. Hyviä äijiä on ollut ympärillä, joten täällä ollut kyllä hieno pelata. Kun joukkueella kulkee, niin oma pelikin luonnistuu helpommin, Partanen pohti sopeutumistaan Mikkeliin.

– Täällä on saanut luottoa koutsilta ja päässyt pelaamaan paljon. Tulostakin tullut jonkun verran, mikä on ihan nättiä.

Pohjois-Amerikka opetti

Partanen teki ensimmäisen A-junioreissa pelatun kautensa jälkeen kovan päätöksen, kun Suomi sai jäädä. Kaksi seuraavaa sesonkia vierähti OHL:n kovatasoisessa liigassa.

– Ihan nättiä oli pelasta siellä. Kiekko oli vähän erilaista kun täällä, mutta paljon hyviä äijiä oli sielläkin. Oli kyllä hienot kaksi vuotta.

Vuodet kovan tempon kanssa olivat tärkeä välivaihe ennen miesten peleihin siirtymistä. Paikallinen liiga oli hyökkääjän mukaan paljon kotimaista A-juniorien SM-liigaa edellä.

– En ollut ennen reissua vielä valmis lähtemään äijiin. Sain siellä pari hyvää vuotta alle. Jonkin verran kovuutta tarttui mukaan ja näin missä menin oman ikäisteni kanssa. Sieltä oli kyllä hyvä palata tänne.

Liiga kirkkaana tavoitteena

Mestiksessä hyvin roolia ottanut Partanen kertoo suoraan tavoitteistaan. Vahvat otteet Jukureissa toimii parhaana käyntikorttina myös HIFK:n suuntaan.

– Liiga on ollut tavoitteena. Pitää vain pelata tarpeeksi hyvin, että huomataan. Eivätköhän ne käy sieltäkin jotain pelejä katselemassa.

Tapa, jolla paikka otetaan, on selvä. Partanen näkee omat vahvuudet ja heikkoudet kohtuullisen selkeinä.

– Olen ehkä iso, taitava ja fyysinen – pyrin tekemään maaleja. Puolustamisessa varmasti pitää vielä ottaa erityisesti askelia. Samoin lähtönopeus voisi aina olla parempi.

Ilari Isotalo (@IlariIsotalo), Turku