TPS:n tärkeässä 4-2-voitossa voittomaalin iskenyt ja vahvasti pelannut Kevin Shattenkirk nousi turkulaisten sankariksi lauantaina.

Komealla tavalla illan voittomaalin iskenyt kanadalainen oli pelin jälkeen muikealla päällä.

– Oli tähän asti hauskin ja paras peli täällä. Vastustaja pelasi hyvin ja hallissa oli kunnon meininkiä. Mukava peli oli siis kaikin puolin, Shattenkirk kiitteli SuomiKiekko-sivuston haastattelussa.

Puolustajan ensimmäinen maali TPS-paidassa oli melkoinen taidonnäyte. Alivoimalla kiekko haltuun, leikkaus keskelle ja terävä rannelaukaus ohi Eero Kilpeläisen.

– Näin mahdollisuuden ja päätin leikata kiekon kanssa keskelle. Sieltä löytyi tilaa ja pääsin sijoittamaan takakulmaan.

Maali tuli muutenkin maukkaaseen paikkaan.

– Eiköhän se pysy jonkin aikaa muistissa. Oli hyvä saada ensimmäinen maali tehtyä ja siten pois harteilta.

Ilari Isotalo (@IlariIsotalo), Turku

Lue kiekollisesti taitavan puolustajan haastattelu maanantaina SuomiKiekko-sivustolta. Aiheina muun muasssa alkukausi sekä NHL-työsulkutilanne.