Pelicansissa alkukaudesta aloittanut Jere Myllyniemi hakee uutta starttia, kun torjuja viettää joulukuunsa TUTO Hockeyn veräjänsuulla.

SuomiKiekko-sivusto tapasi vaikean alkukauden kokeneen torjujan.

– Peliaikaa lähdettiin hakemaan pitkästä aikaa. (Onrej) Pavelec pelasi nämä pelit, joten tämä on hyvä paikka hakea tuntumaa, mikä on kuitenkin maalivahdin tekemisessä se kaiken a ja o, Myllyniemi perusteli siirtymistään.

Lähtö Suomen Turkuun oli lopulta helppo.

– En kauaa miettinyt. Totta kai perheeltäkin pitää kysyä, mutta olin kyllä heti valmis tulemaan. Pelaamisen takia tätä tehdään.

– Maalivahtina on kuitenkin vielä helpompi tulla hakemaan tuntumaa muualta. Tärkeintä siinä on kuitenkin se oma tekeminen. Se, että kiekot tarttuvat.

Alkukausi pettymys

Kolme vahvaa sesonkia SaiPassa vetänyt Myllyniemi lähti kauteen kovin odotuksin. Taskussa oli tuore sopimus viime kauden finaalijoukkue Pelicansin kanssa ja tarjolla oli ykköstorjujan paikka.

– Itsekään ei pystynyt alkupeleissä auttamaan joukkuetta, miten olisi pitänyt. Kun pelit lähtevät väärään suuntaan, sitä on vaikea kääntää.

– Totta kai on ollut vaikeita aikoja. Niistä pitää kuitenkin oppia ja päästä yli, teki mitä teki, Espoon Bluesissa aikanaan kiekkouransa aloittanut Myllyniemi pohtii.

Usein maalivahti jää vaikeassa tilanteessa yksin. Pelicansin kohdalla synkkä alku oli helppo laittaa ailahtelevasti torjuneen veskan piikkiin.

– Ehkä välillä ollaan oltu yksin, mutta toisaalta ei olla aina onnistuttu auttamaankaan joukkuetta. Se on turha syyttää koskaan yksittäistä pelaajaa tai maalivahtia heikosta menestyksestä, kyllä se tulee koko pakan toiminnasta.

Ponnistuslauta takaisin liigaan?

Tavoitteet joulukuulle ovat Myllyniemellä selkeät. Varmoja otteita, voittoja ja paluu takaisin liigaan.

– Tämän on ennen kaikkea äärimmäisen hyvä näytönpaikka tulevia pelejä silmällä pitäen. Ei tänne pelkästään pelailemaan tultu, vaan kyllä nämä ovat sellaisia tilanteita, missä haluaa oikeasti näyttää.

Avausottelu Jukureita vastaan oli jo melkoinen näytös. Myllyniemi oli illan suurin sankari ja ratkaisi ottelun turkulaisille.

– Toivottavasti se johtaa lopulta paikkaan liigassa, vahti päätti luottavaisena.

Ilari Isotalo, Turku