Porin Ässät on tiedottanut vahvistaneensa rivejään Lukosta saapuvalla Eero Elolla. Hyökkääjän sopimus ulottuu kevääseen 2014 saakka.

Elon läpimurtoa lopullista läpimurtoa on odoteltu jo hetken verran. 22-vuotiaan pelurin ura polki paikallaan Raumalla.

– Elo on lahjakas ja erittäin hyvä hyökkäyssuunnan pelaaja. Olimme kiinnostuneita hänestä osana tulevan kauden joukkueen rakentamista, Ässien urheilujohtaja Mika Toivola sanoo.

– Kun Lukosta ei tällä kaudella löytynyt Elolle riittävän isoa roolia, pystyimme toimimaan nopeammalla aikataululla, Toivola jatkaa.

Parhaalla SM-liigakaudellaan isokokoinen laitahyökkääjä iski 31 ottelussa tehopisteet 7+8=15.

– Tavoitteenamme on ulosmitata Elon kiistaton potentiaali, Toivola kertoo.

Samalla Ässät tiedotti tehneensä 10 ottelun mittaisen sopimuksen Dragan Umicevicin kanssa. 28-vuotias ruotsalaishyökkääjä ei ole pelannut tällä kaudella vielä otteluakaan.

– Umicevic on huippulahjakkuus. Hänen viime kautensa oli vaikea ja siksi hän oli vielä vapaana. Neuvottelimme jo aikaisemmin ja nyt pääsimme sopimukseen 10 ottelusta. Uskomme, että hän on tehokas, Toivola valaisee.

Umicevic pelaa ensimmäisen ottelunsa perjantaina länsirannikon herruustaistossa Lukkoa vastaan.