t_tirkkonenpekka2013

Syksyn aikana erittäin kovassa vireessä ollut SaiPa ei pysynyt HPK:n perässä torstai-illan Lappeenrannan kohtaamisessa.

HPK karkasi kahden ensimmäisen erän aikana neljän maalin johtoon, mikä nousi liian isoksi haasteeksi loppukirin puolella.

– Olimme unessa. HPK oli vahvempi jokaisella osa-alueella, lappeenrantalaisten päävalmentaja Pekka Tirkkonen puuskahti pelin lehdistötilaisuudessa.

– Irtokiekoissa, kaksinkamppailuissa ja tämmöisissä olimme kuutamolla, Tirkkonen jatkoi.

Kolmen takaiskun jälkeen lappeenrantalaiset vaihtoivat maalivahtia, kun Jani Nieminen sai tehdä tilaa Richard Ullbergille, joka suoriutui paikkaustehtävistä kunnialla.

– Ullberg tuli ihan miehekkäästi peliin siinä sitten. Jani on kantanut meitä koko syksyn ja monessa pelissä. Varmasti luonnollistakin, että välillä tuollaisia pelejä tulee, Tirkkonen näki ollen samalla tyytyväinen lopun petraukseen.

– Kolmanteen erään sekoitimme vähän ketjuja ja saimme kiriä aikaiseksi.