Torstaina SaiPalta täyden pistepotin varastamassa käynyt HPK sai huokaista lopulta helpotuksesta. 4-0-johto oli valua hukkaan, kun SaiPa tuli jo maalin päähän.

HPK:n päävalmentaja Ari-Pekka Selin löysi selvän erottavan tekijän erityisesti ottelun alun osalta.

– Kahden erän jälkeen ero johtui siitä, että SaiPalla maalivahtipeli oli vaatimatonta ja meillä se oli tasokasta.

– Lopulta meni todella jännäksi ja meinasi ruveta oikein todella ahdistamaan, Selin kertaili pelin jälkeen lehdistötilaisuudessa.

Voitosta huolimatta lopun suoritus jäi hieman kaivelemaan Seliniä.

– Kolmannessa erässä oli eväät mokata johtoasema ihan totaalisesti.

SaiPa-voiton myötä HPK:n voittoputki venyi jo yhdeksän ottelun mittaiseksi. Siihenkin löytyi selittävä syy.

– Olemme pystyneet keskittymään hyvin aina yhteen peliin kerrallaan, päävalmentaja näki.

Unibet tarjoaa 100 euroa ILMAISTA rahaa vedonlyöntiin!