Tiukkaa nousua sarjataulukon häntäsijoilta kohti kärkeä tekevä Kärpät menetti kotonaan kahden maalin johtoasemansa KalPaa vastaan. Samalla oululaisten alkukauden paras pistemies Juha-Pekka Haataja nousi SM-liigan pistepörssin ykköseksi.

Ilari Filppulan kanssa ykkössijan jakava Haataja on tehnyt tähän mennessä 13 ottelussa 19 (10+9) tehopistettä. Suorituksen arvoa korostaa myös se, että Haataja on tehnyt kaikissa 13 pelissä vähintään yhden pisteen.

Kärppien osalta myös toinen pelaaja löytyy listan kärkisijoilta, kun tshekkihyökkääjä Ivan Huml on tällä hetkellä pistepörssin viides.

Tiistaina KalPaa vastaan oululaiset olivat jo vahvasti matkalla kohti voittoa, kunnes kolmannessa erässä joukkue passivoitui. Sen vierailijana toimineet kuopiolaiset hyödynsivät ja nousivat lopulta ohi voittolaukauskilpailun jälkeen.

– 50 minuuttia pelattiin hyvää peliä. En tiedä loppuiko sitten vähän bensa, mietti Kärppien päävalmentaja Hannu Aravirta ottelun jälkeen.

Oululaisilla tilanne on tällä hetkellä hankala, sillä sivussa on paljon pelaajia. Se saattoi näkyä Aravirran mielestä pelin loppupuolella.

– Meillä pelaajamateriaali on kapea nyt ja samoille pelaajille tulee paljon kuormaa.

KalPalle voitto oli lopulta hyvin maukas erityisesti toisen erän huonojen vaiheiden jälkeen.

– Joukkueelle pitää antaa kunniaa sitkeydestä. Nousimme takaa voittoon, se on aina hieno juttu täällä Raksilassa, kehui KalPan apuvalmentaja Sami Hirvonen.