Leijonien päävalmentaja Jukka Jalonen nimesi maanantaina joukkueen ensimmäiseen Euro Hockey Tourin osakilpailuun Turkuun. Jalkeilla onkin monipuolinen joukkue.

Suurimpana kysymyksenä valintojen suhteen oli se, onko NHL-työsulkuvahvistuksia mukana. Päävalmentaja Jalosen mukaan lähtökohtana oli ottaa heitä mukaan.

– Kyllä se oli aika itsestään selvää alusta asti, kun johtoryhmän kanssa asiasta keskusteltiin. Halusimme pojat mukaan. Toivomme tietysti, että saisimme heistä osan mukaan MM-kisoihin keväällä. Osa on mukana myös reilun vuodesta päästä olympialaisissa. Siitä on varmasti hyötyä ihan Sotshiakin ajatellen, totesi Jalonen YLE:lle NHL-pelaajien läsnäolosta.

Jokereiden Valtteri Filppula ja TPS:n Lauri Korpikoski jäivät sivuun pienten vammojen takia. NHL-vahvistuksista mukana ovat Dinamo Minskin Pekka Rinne, HC Plzenin Tuukka Rask, Ässien Jesse Joensuu ja TPS:n Mikko Koivu.

– Nyt tuli mauste näiden NHL-työsulkupelaajien muodossa. Samalla varmistimme sen, että saamme myös Moskovaan laadukkaan joukkueen, koska jouduimme nyt jättämään monta erittäin hyvää pelaajaa pois, Jalonen kommentoi.

Jalonen otti joukkueeseen mukaan muun muassa SM-liigassa syksyllä vahvoja otteita esittäneet Kärppien Juha-Pekka Haatajan ja Bluesin Teemu Ramstedtin.

Jalkeilla onkin Jalosen mukaan erittäin vahva nippu.

– Meillä on nopeat ja hyvin liikkuvat laiturit. Maalivahdit ovat NHL:n huippuluokkaa ja lisäksi meiltä löytyy viisi sentteriä, jotka ovat erittäin hyviä kiekon kanssa. Luovuutta, juonikkuutta ja syöttötaitoa löytyy. Peräpää on sitten vähän sellainen miksaus kiekollista osaamista ja puolustuspeliä. Hyvä paketti saatiin kasaan.

Katso Leijonien Karjala-turnauksen joukkue täältä.

Vilkaise puolestaan Kiekkoministereiden bloggaus Leijonien joukkueesta tästä.