Viime kaudeksi ensin Ässiin ja edelleen keväällä Pelicansiin siirtynyt Radek Smolenak, 25, pohti kesällä vaihtoehtoja urallaan, mutta lopulta mies päätti jatkaa Pelicansissa alustavasti syyskauden mittaisella sopimuksella. Smolenakin tehot lahtelaisjoukkueessa olivat hyvät, 13+11=24 pistettä 32 ottelussa.

– Olen erittäin tyytyväinen, että jatkan pelejä edelleen Lahdessa. Kesä tuntui todella pitkältä, kun en tiennyt yhtään mitä tuleman pitää, Smolenak kertoo Pelicansin kotisivuilla.

Pelicansin kanssa Smolenak pääsi nauttimaan mahtavasta, SM-hopeaan, päättyneestä kevätkaudesta.

– Kausi oli uskomaton ja tykkäsin todella pelata täällä, joten halusin ilman muuta kokea sen vielä uudestaan. Toivon, että pystymme pelaamaan yhtä hyvällä tasolla ja pääsemään jälleen finaaleihin.

Yhteishenki korkealla

Smolenak nostaa viime keväältä erityisesti päävalmentaja Kai Suikkasen johdolla syntyneen joukkueen tunnetilan tärkeäksi tekijäksi kevään menestyksessä.

– En ole koskaan pelannut viime kauden kaltaisessa joukkueessa, jossa pelaajat ovat niin tiukasti samassa veneessä. Nauroimme yhdessä ja välillä sai olla myös vihainen. Haluan ehdottomasti kokea sen uudestaan tänä vuonna.

– Nyt uusista pelaajista on jo tullut osa joukkuetta ja kaikki tuntuvat puhaltavan yhteen hiileen jo tässä vaiheessa vuotta.